Arm Yourself Because No One Else Here Will Save You

Taas yksi lämmin, kostea ilta, joka sai hiukset kihartumaan ja ihmiset riisumaan ylimääräisiä vaatekappaleita yltään. Maan sekopäisimmässä kaupungissa ilta oli tietenkin vasta heräilyn aikaa. Yöelämää alkoi jo näkyä siellä täällä. Muutama juoppo, hullu ja syrjäytynyt pyöri jo kaduilla enemmän tai vähemmän sekaisin.

Mustien nahkabuutsien piikkikorot kolahtelivat asfalttiin tasaisen rytmikkäästi kun Efia asteli selkä suorana, hyvin tietoisena määränpäästään. Lyhyen, kerrostetun skottiruutuhameen musta pitsi oli joko repeytynyt tai revitty. Sen päälle lähinnä turhaan sitaistussa niittivyössä roikkuvat metalliset käsiraudat kilahtelivat askelten tahdissa. Hameen lisäksi Efialla oli yllään punainen korsettitoppi ja harteilla hieman kulunut nahkatakki, jonka lukuisiin taskuihin saattoi kätkeytyä Effyn tuntien mitä tahansa. Punaista vaatekappalettakin punaisemmat hiukset liehuivat villeinä ja vapaina.

Ebongraven ovimies loi tarkkailevia katseita lähestyvään nuoreen naiseen. Vihreät silmät tuijottivat takaisin intensiivisesti, hymyttöminä. Niin haudanvakava ilme Efian kasvoilla oli, että ovimies saattoi hyvinkin luulla tätä vampyyriksi. Tytön kalpea ihokin johti mahdollisesti harhaan. Toinen käänsi katseensa pois ja sanaakaan sanomatta Effy ohitti tuon, astellen sisälle ovesta ja rappuset alas valojen välkkeeseen ja musiikkiin, jonka volyymi ei ollut lähellekään niin suuri kuin sen olisi pitänyt olla. Muutama strippari oli jo työssään, mutta vaikka Effy arvosti myös naiskauneutta ei tämä vaivautunut noita kovin pitkään katselemaan. Muovisia kaikki. Leikeltyjä ja sieluttomia.

Määrätietoiset askeleet johtivat baaritiskille.
Tutun baarimikon kysyvään katseeseen Effy vastasi aavistusta ystävällisemmin, muttei puhunut vieläkään, nosti vain kolme siroa vaaleaa sormea pystyyn, löi tiskiin setelin ja sai vastaukseksi nyökkäyksen. Välittämättä siitä näkikö kukaan Effy kaivoi taskustaan pienen minigrip-pussin. Kokaiinia. Tyttö kastoi keskisormensa pään valkeassa jauheessa ja vetäisi sen pienen määrän ainetta nenäänsä.
"Myy se mulle?" kuului ääni vierestä ja vihreät silmät katsoivat nyt arvioivasti poikaa, joka näytti alaikäiseltä. Huomattavan alaikäiseltä. Mitä rääpäle edes teki siellä, sitä Effy ei tiennyt.. Mutta se ei ollut hänen ongelmansa.
"Rahaa", tyttö totesi tyynesti. Puutetta siitä ei ollut, mutta pitihän pennun oppia, ettei mitään saanut tässä maailmassa ilmaiseksi.
Poika kaivoi taskustaan tukon seteleitä ja tarjosi niitä Efialle kysyvä katse silmissään, jotka näyttivät siltä, ettei tuo ihan selvänä ollut nytkään.
Effy nyökkäsi pienesti, nappasi rahat ja tyrkkäsi settinsä toiselle. Poika lähti sekavan kiitoksen jälkeen.

"Mitä vittua sä teet?" kuului miesääni. Baarimikon katse oli entistä kysyvämpi.
"Kiitos", Effy sanoi kiinnittäen huomionsa miehen sanojen sijaan kolmeen viinashottiin, jotka olivat tuon lyhyen keskustelun aikana tiskille ilmestyneet.
Baarimikko selvästi ärsyyntyi hieman. Katse oli sen verran syyttävä, että tyhmempikin olisi tajunnut tuon edellisen kysymyksen turhaksi.
"Tiedät hyvin mitä mä tein", Effy totesi pää hieman kallellaan ja kaatoi ensimmäisen shottinsa kurkusta alas. "Miksi kysyt?"
Toisen kulmat rypistyivät. "Miten sä nukut yösi?" tuo esitti moralisoivan kysymyksen hieman matalampaan äänensävyyn.
Efian kasvoille levisi virne. "Silkkilakanoilla", tämä totesi. "Ja kierin alasti rahassa."
Mies hätkähti hieman ja kääntyi sitten pois päin. Miksi tuo ei kieltänyt Effyn toimintaa tai heitättänyt tätä ulos, sitä nainen ei tiennyt. Eikä sen suuremmin välittänytkään. Musiikki voimistui hieman ja vartalo alkoi vähitellen reagoida siihen osoittamalla haluttomuutta paikallaan pysymiseen. Effy kumosi kurkkuunsa toisenkin shotin.

(( Xero tänne ^^ ))

// Khih, sattu sopivasti tauko kohille niin ehin vastaileen. Sitte taas radiokuunnelmia editoimaan -.- //

Xero harppoi ovelta sisään ovimiehen ainoastaan vilkaistessa blondia tämän kävellessä ohi. Vaaleaverikkö ei totta puhuen tiennyt miksi oli saapunut tänne Sinner's Eternityyn painelemisen sijaan. Kaiketi hän tarvitsi hetken omaa rauhaa, hetken ilman vampyyrijohtajaansa. Se vain, että tuo äärimmäisen häiritsevä ääni hänen mielessään toisteli julmia sanoja siitä, kuinka hän oli hylännyt johtajansa, jättänyt tämän kuolemaan. Kuinka tämän aika koittaisi nyt, kun hän ei ollut vahtimassa ja pitämässä huolta johtajastaan.
Totuus hänen tänne saapumisestaan oli se, että Wrath oli käskenyt hänet pois luotaan. Xero ei voinut olla tottelematta johtajansa käskyä vaikka se tässä tapauksessa tarkoittikin sitä, että hän joutuisi sisällissotaan itsensä kanssa. Hän joutui säästelemään crackiään ja kaiketi se oli pistänyt vampyyrijohtajan silmäänkin. Tämä tosin taisi olettaa kaiken johtuvan silkasta väsymyksestä, harvemminpa tämä oli tiedustellut Xerolta tämän huumausaineiden käytöstä.
Tuskin tätä nyt moinen kiinnosti, kunhan alaisensa vain olivat uskollisia ja hereillä silloin kun sitä vaadittiin. Se vain, että Xero nuokkui nyt puoliksi hereillä, puoliksi unessa. Toinen pitkäsormisista käsistään hapuili housujensa etutaskusa vampyyrin koettaessa epätoivoisesti etsiä crack-piippuaan ja aineidensa viimeisiä rippeitä.

Xero marssi baaritiskille, sipaisi vaaleita hiuksiaan korvansa taa ja sai viimein kaivettua piipun taskustaan. Kätensä tärisivät vampyyrin purressa alahuultaan ärtyneenä. Perkele! Hän oli sentään yksi vitun vampyyri! Ei hänen kuulunut näyttää ulkoisesti vähänkään vertaa heikolta! Hän voisi yhtä hyvin kirota crackin käyttönsä, sen aloittamisen ja vaikka koko helvetin syntymisensä. Se vain, ettei siitä juurikaan hyötyä olisi. Tilannetta ei muuttaisi nyt enää mikään.
Xero silmäisi baarimikkoa joka kaiketi näytti muistavan hänet siitä, kun hän oli täällä viimeksi käynyt vaikka siitä jo aikaa olikin. Vampyyri ei voinut kuin virnistää baarimikon laskiessa puolittain täytetyn viskilasillisen hänen kasvojensa eteen baaritiskille.
Naurahtaen vampyyri nappasi yhdellä nopealla liikkeellä kiinni baarijakkarasta ja hypähti yllättävän kepoisesti samalla kun veti tuolin alleen ja laskeutui kevyesti sen päälle.
"Pistäs samantien pari samanlaista", Xero murahti ja tyrkkäsi muutaman satunnaisen käteensä taskustaan osuneen setelin baarimikon syliin. Tai pikemminkin hän ainoastaan heitti ne toisen suuntaan ja antoi tämän kiirehtiä noukkimaan rahoja tai nappaamaan niitä ilmasta. Ihan miten vain.

Xero veti syvään henkeään ja etsi zipponsa, poltellen crackinsä jämiä ja koettaen rauhoittua. Hyvät jumalat hänen kanssaan - niin epäpyhiä kuin sellaisten jumalten täytyi ollakin, joiden nimeen vampyyri saattoi vannoa tai ylipäänsä päivitellä -, miksi hän osasi ajatella asioiden seuraamuksia vasta ne jo aikoja sitten tehtyään.
Crackinpolton hän oli aloittanut...Kuinka perkeleen monta vuotta sitten? Hän ei ollut edes pysynyt laskuissa...
'Jätit siis isäntäsi niiden kykenemättömien moukkien seuraan?' ääni tavoitti Xeron mielen ja sai vampyyrin pihisemään kiukusta. Nyt hän viimeisenä kaipasi näitä ikuisia seuraajiaan vaikeuttamaan oloaan.
Vampyyri silmäili hurjana ympärilleen ennen kuin hypähti alas tuolilta ollen jo vähällä vetää tikarin vyöltään.
"Mä en tosiaan kaipaa tätä nyt! Tukkikaa suunne, senkin pikkuperkeleet!" Xero ärisi ja käännähti ympäri kun ei löytänyt äänten aiheuttajaa. Hän ei välittänyt niistä lähellään seisoneista ja istuneista baarin kanta-asiakkaista ja satunnaisista siellä vierailevista, joista ainakin osa onnistui hätkähtämään lajitoverinsa ärähdystä. Blondi heilautti päätään siirtääkseen hiukset kasvoiltaan ja keskittyi viskilasinsa tyhjentämiseen.
Baarimikko sysäsi kiireesti kaksi täytettyä viskilasillista tiskille hänen eteensä ja vilkaisi häntä samaan aikaan järkyttyneenä että mietteliäänä.
"Mitä varten sä-?" tuo aloitti, mutta Xero yksinkertaisesti vaiensi tämän heilauttamalla kättään, laski zipponsa ja piippunsa tiskille ja nojasi otsansa kämmeniinsä.
Ei vittu oliko tämä enää edes totta!?

(( Hih, mahtaa tuo silti olla palkitsevampaa kuin meikän kaupan kassa ))

Effy päätti pysyä siinä vielä hetken. Nyt vasta oltiin pääsemässä tunnelmaan. Tyttö laski pienen takapuolensa baarijakkaralle, eikä kiirehtinyt viimeisen shotin kanssa. Tämä kaiveli hetken yhtä lukuisista taskuistaan, veti sieltä savukkeen ja sytytti. Vihreät silmät tarkkailivat aktiivisesti ympäristöä. Tanssivia ihmisiä.. tai vampyyreja. Osa ehkä jonkun mielestä uhkaavankin näköisiä, mutta Effylle uhkaava oli sama asia kuin mielenkiintoinen.

Baaritiski sai uuden asiakkaan, vaalean miehen, jonka kädet tärisivät. Toinen vaikutti hermostuneelta, sen verran Efia pani merkille ennen kuin sirot sormenpäät poimivat tiskiltä kolmannen shotin, jonka sisältö poltteli yhtä paljon kuin edellistenkin. Effy pysyi ilmeettömänä ja otti perään savut tupakastaan, puhaltaen ne sitten jonkun liian läheltä ohi kävelevän vaalean tanssitytön kasvoille. Tyttö köhi ja vilkaisi punapäätä ensin hieman kiukkuisesti, mutta antoi asian olla.

Viereisen miehen ärinä sai Efian kääntämään huomionsa taas tuohon. Muutama toisen ympärillä ollut säikähti, jotkut tuijottivat tuota ihmeissään ja vaihtoivat paikkaa kauemmas. Baarimikko sanoi jotain, tuokin hieman varautuneen oloisena. Effyn huulten välistä sen sijaan karkasi heleä naurahdus.
Tyttö kääntyi baarimikon puoleen ja hymyili. "Samaa, mitä toi on vetänyt", tämä sanoi äärimmäisen huvittuneeseen sävyyn ja nyökkäsi päätään kevyesti vaaleaa miestä kohden. "Tuplana."
Tiskiin lyötiin lisää rahaa ja Efia jätti savukkeen huulilleen samalla kun tunnusteli taas takintaskujaan. Tuttu metallinen laatikko siellä tuntui olevan ja oikeassa taskussa muutama pussi jauhetta, muttei yhtään pillereitä sisältävää. Naksut..? Missä helvetissä olivat naksut? Tyttö rypisti kulmiaan hitusen ärtyneenä tajutessaan jättäneensä ekstaasipillerit kotiin. Tämä ei siis olisi potentiaalinen karkkipäivä.. Noh, sellaista sattui. Ilme kirkastui taas. Ainakin se pieni metalliboksi sisälsi crackiä. Sitä Effy tosin käytti harvemmin, mutta vaihtelu virkisti.

Tupakka napattiin taas huulilta kahden sormen väliin ja samalla kädellä otettiin kiinni viskilasista. Toinen käsi kaiveli edelleen mietteliäästi taskuja. Piippu.. Missä oli piippu? Sellaista ei tainnut olla. Effy kohautti olkiaan itsekseen, otti boksin ulos taskustaan ja pyöritteli sitä sormissaan. Kaikki järjestyisi varmaan aikanaan. Viskilasi kohotettiin huulille, joille oli ikään kuin unohtunut pieni hymynpoikanen.

// kaupan? //

Xero kostutti huuliaan kielensä kärjellä ja kumosi lisää viskiä alas kurkustaan. Perkele, tässä tilanteessa eivät enää alkoholijuomat juurikaan auttaneet. Nyt tarvittaisiin crackiä, pitsaa, cocacolaa, leffa ja seksiä. Se vain, ettei hänellä ollut aiemmin mainituista yhtäkään! Xero laski jälleen tyhjän viskilasin tiskille ja nyrpisteli nenäänsä katsellessaan täriseviä käsiään.
Laseista viimeinen ehti lähestulkoon tyhjentyä ennen kuin Xeron hajuaisti bongasi tutun tuoksun. Tai noh, pikemminkin hajuttomuuden kuin tuoksun. Vampyyrin katse sinkoutui tiskin toiseen laitaan samalla kun viskilasi putosi hänen kädestään. Lasi matkasi kohti lattiaa, mutta vampyyri ei enää edes istunut baarijakkaralla sen putoamista seuraamassa. Sen sijaan hän nappasi zipponsa ja lasipiippunsa syöksähtäen luonnottoman nopeasti tiskin ääressä käyskentelevän...Ihmisnaisen luo.
Ihmisnaisen? Xero pysähtyi vasta toisen vierellä ajattelemaan asiaa. Hän oli ollut niin crackin tarpeessa ettei ollut kiinnittänyt edes huomiotaan siihen tosiseikkaan, ettei nainen ollut vampyyri alkuunkaan.

Xero nuolaisi alahuultaan ainoastaan rohtuvia huuliaan kosteuttaakseen ja suuntasi samaan aikaan mielenkiinnon täyttämän, vaaleansinisten silmiensä katseen punatukkaiseen ihmisnaiseen. Vampyyrin vahva, tumman parfyymin tuoksu tuntui suorastaan täyttävän koko hämyisen, muutoin tupakan ja vanhan viinan katkuisen klubin.
Vaaleaverikkö sulki parhaansa mukaan mielestään kaikki vastaväitteet ja vaatimukset siitä, kuinka hänen tulisi palata vampyyrijohtajansa luokse Sinner's Eternityyn.
Xeron silmät tuntuivat harhailevan vaikka miehen katse pysyi kutakuinkin toisen kasvojen alueella. Hän nojasi toisen kyynärpäänsä baaritiskiin, taivutti kaulaansa taakse ja raotti huuliaan välittämättä siitä, kuinka valkoiset kulmahampaansa paljastuivat ylähuulensa takaa. Toinen oli ihmisyyden mukanaan tuomasta typeryydestä huolimatta varmasti tietoinen siitä minne oli astunut - ja ellei ollut, niin nyt se sitten viimein tulisi selväksi.
Xero sipaisi kielensä kärjellä kulmahampaitaan ennen kuin kumartui lähemmäs toista.
"Tiesitkö, ihminen, että meillä on paljon yhteistä...", Xero aloitti matalalla, vampyyreille turhankin ominaisella, hänen mielestään jo naurettavan kliseisellä, salamyhkäisellä äänellä ennen kuin jatkoi huvittuneena laskiessaan lasipiippunsa pöydälle; "Se, että minulla on tämä ja sinulla...Tuon pikkuboksisi sisältö."
Totta puhuen Xero ei tiennyt oliko toisella piippua itsellään, mutta hän oli crackin puutteessa ja tiesi tuon pienen laatikon pitävän sitä sisällään. Hän olisi ollut surkea vampyyri ellei olisi osannut yhdistää himoitsemansa aineen olematonta tuoksua siihen, minkä aisti tuon boksin sisällä. Ja mikäli toisella olisi piippu, entä sitten? Ei tällä Xeron näkökulmasta katsottuna ollut mitään syytä olla myymättä hänelle crackiään. Rahapuolen kanssa ei tulisi ongelmia, se oli vuosikymmenten saatossa kerättyä ja sitä löytyi jo Xerolta itseltäänkin varsin paljon. Se tosin ei selittänyt sitä miksi Xero nukkui kaduilla ellei saanut panoa, jonka luokse asettua asumaan - tai mikäli Wrath ei häntä asuntoonsa huolinut.

(( Niin työpaikkani siis on kaupan kassa ))

Baarimikko oli huomannut Effyn sormissaan pyörittelemän metallilaatikon, luultavasti arvannut jotain sisällöstäkin. Ovimies (vampyyri tai ihminen, Effy ei tiennyt kumpi tuo oli) keskusteli nyt tuon kanssa kauempana ja vilkuili tytön suuntaan epäilevästi. Ei kai vielä tulisi lähtö? Effy ei jaksaisi nyt lähteä toiseen baariin juuri kun oli tehnyt olonsa mukavaksi täällä. Viattomasti tyttö räpäytti pari kertaa silmiään noita katsellessaan ja oli jo työntämässä boksin takaisin taskuunsa, mutta käännähti vaistotessaan jonkun vieressään. Silmissä näkyi lyhyen hetken ajan lievä yllättyneisyys kun ainakin Efian käsityksen mukaan vielä hetki sitten kauempana istunut henkilö seisoi nyt aivan hänen vieressään.

Tutkivasti nuori nainen katsoi tuota vaaleaa miestä, tiedosti myös tuon tuoksuvan hyvältä. Toinen nojaili tiskiin sen tapaisesti, että Efia tiesi hyvin tuon haluavan jotakin. Terävät kulmahampaat laitettiin kyllä merkille. Se sai jälleen pienen hymynpoikasen käväisemään suupielessä juuri ennen kuin Effy veti taas savut tupakastaan. Toinen oli ajatuksissaan oikeassa, sillä tyttö tiesi hyvin mihin oli tullut.
Tuntemattoman miehen ensimmäisten sanojen jälkeen Effy meinasi jo avata suunsa ja sanoa ihan vain vittuillakseen jotain sen tapaista kuin "epäilen suuresti". Sen sijaan punapää kuunteli kuitenkin maltillisesti toisen sanat loppuun tuon kertoessa mitä yhteistä heillä oli. Vihreiden silmien tarkkaavainen katse siirtyi hetkellisesti toisen käsiin tuon sanoessa "tämä" ja niistä crack-piippuun. Efia vain puhalsi savut ulos ja hymyili tietäväisesti itsekseen. Hän oli arvannut, että kaikki järjestyisi vielä.

Nainen ei vieläkään puhunut sanaakaan vaan tarkkaili hetken baarimikkoa ja ovimiestä, jotka edelleen puhuivat keskenään. Pian Efia kääntyi baarijakkarallaan, vilkaisi wc-tiloihin ja ajatteli sekunnin murto-osan. Piipun olisi hyvin voinut sytyttää siinä keskellä baaritiskiä ja ottaa sen riskin, että lentäisi pihalle. Mutta ihan vain siltä varalta, että voisi tahtoessaan jäädä tänne vielä..
Siro käsi nappasi päättäväisesti toisen omistaman piipun pöydältä. Katse siirtyi taas miehen silmiin. Efia nyökkäsi merkitsevästi wc-tiloihin päin, hivuttautui alas tuolilta ja lähti kevyin askelin kohti määränpäätä crack-piippu toisessa kädessä, metalliboksi ja tupakka toisessa.

// Se ei kuulosta järin innostavalta. Näyttää iloista naamaa kun vituttaa. Tosin sellasta se on tää radion työssöoppiminenki. Koululla ko oma radio toiminnassa ain kolme kuukautta vuodessa ja tokan vuoden opiskelijat pitää sitä. Koitas sitte olla ilone ko välistä kyrpii ihan saakelisti x'DD //

Xero odotteli kärsivällisenä toisen reaktiota. Tämä ei aluksi tuntunut häntä edes huomaavan, mutta oliko se nyt toisaalta ihmekään? Tosin...Ihminen vampyyrien täyttämässä klubissa...Uskoisi että siinä tilanteessa jo kiinnitti aika rutkasti huomiotaan ympäröivään maailmaan, mutta saattoihan sitten olla, että toinen oli joko harvinaisen hyväkuuloinen ihminen...Tai vain idiootti.

Pienen hymynalun kohotessa toisen huulille, ei Xerokaan voinut estää omaa, toispuoleista hymyään levenemästä. Hän nyt ei ollut sellainen vampyyri, joka oikeasti aloittaisi keskustelun jollain surkealla iskurepliikillä. Hän ei kerjännyt seksiä. Ja toisaalta ihmisten käsitykset vampyyreistä olivat joskus kerrassaan naurettavia.
Ikään kuin nykyaikaisia vampyyreja ei olisi olemassakaan. Kuin he eivät vuosien saatossa keräisi itselleen lisää kokemusta ja oppisi jotakin! Tosin näin Xeron tämänhetkisten päätelmien saralla toinen vaikutti ihan järkevältä ja kelpoihmiseltä.
Tosin hän ei siltikään ymmärtänyt mitä toinen tässä klubissa teki. Joko tämä oli metsästi vampyyreita, oli jonkin sortin vampyyrifanaatikko tai tahtoi vaihtaa aineensa rahaksi.

Xero ei vaivautunut siirtämään katsettaan. Hän olisi nopeasti kateissa, mikäli hänen katsottaisiin joutuneen ongelmiin - ja toisaalta...Hän kuului vampyyrijengiin. Yleensä tuota vahvaa ja väkevää jengiä ei tahdottu suututtaa, etenkään heidän vampyyrijohtajaansa, Wrathia.
Blondi ei todellakaan jättäisi crack-piippuaan liki tuntemattoman ihmisnaisen seuraan eikä hän ollut aikeissa kyseenalaistaa toisen päätöstä siihen, minne he menisivät. Joskin, vaikka tämä surkea klubi olisikin vaivautunut järjestämään naisille ja miehille eri vessatilat - mikä jo muutoinkin sekä seksuaalisten, että välinpitämättömien vampyyrien tapauksessa ei todellakaan ollut tarpeen saatika sitten kannattavaa - Xero olisi siitä huolimatta seurannut naisen perässä, vaikka heidän kumpaisenkin sukupuolesta oli vaikea erehtyä.

Xero tunki kätensä tiukkojen housujensa taskuihin sipaisten käsiään siirtäessään toisella kädellään vaaleita hiuksiaan. Liki kaksimetrinen vampyyrin korsto seurasi toisen perässä koettamatta sen suuremmin piilotella menoaan.
Hän tarvitsi crackinsä ja jos toisella sitä oli, tämä saisi tasan antaa hänelle sitä. Joko hyvällä ja rahaa vastaan tai pahalla ja ilman rahaa.
Xeron päätöksiä oli turha kyseenalaistaa.

(( Jep, asiakkaat osaa välillä olla ihan sanoinkuvaamattoman rasittavia ))

Effy tiesi toisen seuraavan. Tuo tuskin luopui omastaan kovin helposti. Eikä Efiakaan olisi luopunut, tosin tässä tapauksessa hän saattaisi sen tehdäkin, siitä huolimatta että tämä hänen hallussaan oleva crack oli hyvin laadukasta ja sitä oli sääli jaella ilmaiseksi. Mies oli nimittäin arvannut oikein sen, ettei Effy pääsisi itsekään maistelemaan ainetta ilman piippua. Toinen tuskin ihan hyvää hyvyyttään olisi sitä hänelle lainannut ilman vastapalvelusta ja tuo varmasti saisi vietyä Efialta haluamansa naurettavan helposti. Yhteinen poltteluhetki ja aineen sosialisoiminen vaikutti siis tällä hetkellä edullisimmalta vaihtoehdolta tytön kannalta.

Kevyet, huolettomat askeleet suuntasivat sisälle wc-tiloihin, missä pari naispuolista henkilöä käänsi uteliaat katseensa punatukkaiseen naiseen ja vaaleaan mieheen. Effy avasi lähimmän kopin oven, työnsi piipun hetkeksi taskuunsa ja kääntyi. Päättäväisesti mutta kevyesti tyttö tarttui vapaalla kädellään miehen ranteeseen ja veti tuon koppiin lukiten oven perässään. Todennäköisesti he saisivat olla hyvinkin rauhassa. Effyn näköisen naisen ja tuon vaalean miehen samaan koppiin lukittautuminen tuskin jäisi ulkopuolisille epäselväksi. Paitsi että nuo olivat väärässä.

Effy pudotti tupakkansa lattialle ja sammutti sen toisen nahkabuutsin pohjalla. Sitten tämä laski metallilaatikon wc:n kannen päälle, avasi sen ja kaivoi piipun taskustaan. Tyttö pudotteli huolellisesti vaaleanruskeita rakeita piippuun ja nosti sen huulilleen. Sitten tämä kaivoi vanhan metallisen zipon taskustaan ja sytytti. Efia tunsi miten höyry kulki lasiputkea pitkin suuhun ja keuhkoihin. Siinä henkeen vetäessään tämä katseli miestä tutkivasti ja terävästi. Tuo oli punapäätä yli kaksikymmentä senttiä pidempi, vaikka tytöllä oli suhteellisen korkeat piikkikorot jalassaan.
Piipusta henkoset vedettyään Effy tarjosi sitä toiselle, tuon kasvoja yhä tarkkaillen. "Kätesi tärisee kuin nistillä selvinpäin", tämä lopulta puhui hieman kiusoittelevaan sävyyn hiljaisella äänellä, puhalsi höyryt ulos ja hymyili taas lähes huomaamattoman vähän. "Älä tiputa sitä."

Tilanne oli koominen. Asunnostaan lähtiessään Effy ei olisi arvannut päätyvänsä seisomaan crack-addiktin vampyyrin kanssa vastakkain klubin wc-koppiin polttelemaan piippua. Mutta ei hän tietenkään olisi sitä mahdollisuutta voinut kieltääkään. Koskaan ei voinut tietää mitä tapahtuisi kun tässä kaupungissa lähti juhlimaan. Effy oli oikeastaan ihan tyytyväinen, sillä toisesta voisi säännöllisenä käyttäjänä tulla hyvä asiakas. Hän nimittäin tiesi itse tarjoavansa tuolle hyvin laadukasta tavaraa, mahdollisesti parasta mitä kaupungissa sillä hetkellä liikkui.
Katse pysyi väistymättä toisen silmissä. Effy puraisi mietteliäästi alahuultaan. "Minkälaista se on?" tämä kysyi pehmeällä äänellä. "Kun tietää, ettei se koskaan pääty?" tyttö ei olettanut toisen välttämättä heti ymmärtävän mitä hän tarkoitti. Kysymyshän oli hyvin epäselvä ja sen saattoi tulkita monella tavoin. Sen tarkoitus Effylle oli kuitenkin saada vastaus siihen, miltä tuntui olla kuolematon.

Xero ei liiemmin välittänyt siitä mitä muut ajattelivat. Joskin tämä ei taatusti ollut ensimmäinen kerta kun hänet nähtiin tämän klubin vessatiloissa naishenkilön kanssa. Se vain, että useimmiten hän harrasti täällä juuri sitä, mitä ulkopuoliset uskoivat heidän aikovan nyt, kun he lukkiutuivat koppiin yhdessä. Nyt hän kuitenkin oli puhtaasti crackin perässä, ei niinkään toisen. Joskin tarpeeksi puutteessa hän ei katsoisi kenen kanssa nussi, mutta tällä hetkellä hän tahtoi ainoastaan tyydyttää riippuvuutensa.

Xero sai painautua ovea vasten, jotta toinen ylipäänsä sai tarpeeksi tilaa kääntyilylleen ja taiteiluilleen. Pienissä tiloissa oli aina joitain huonoja puolia, kuten se, että joutui huolestuttavan lähelle toista, mikäli sattui änkeämään liian pieneen tilaan toisen henkilön kanssa.
Toinen oli onneksi pienikokoinen eikä suinkaan Xeroa kooltaan muistuttava vampyyriuros. Silloin ongelma olisi ollut vieläkin huomattavampi. Ja olihan tämä toisaalta suurikokoista vampyyriurosta huomattavasti viehättävämpi vaihtoehto.

Xero antoi itsekin vasta nyt itsensä katsella toista hieman tarkemmin. Hän oli kyllä tottunut siihen, että useat ihmiset olivat häntä lyhyempiä, mutta toinen oli jo kyllä auttamattoman lyhyt!
Kuinka lyhyt tämä olisi ollut ilman kenkiensä korkoja!?
"Sillä erolla etten ole selvinpäin", Xero vastasi naurahtaen. Hän tiesi olevansa riippuvainen crackistä ja se toisaalta sai hänet usein syyttämään itseään tästä heikkoudesta, mutta olivat vampyyrit sitten "ah-niin-kauniita-ja-vastustamattomia", oli heilläkin useille erinäisiä, useiden eri vuosikymmenten - kenties jopa vuosisatojen - saatossa kertyneitä riippuvuuksia.
Xero mulkaisi toista kuin tämä olisi loukannut häntä epäilemällä, että hän todella pudottaisi crack-piippunsa. Se olisi taatusti ollut suurempi onnettomuus hänelle kuin ihmisnaiselle.

Xero keskittyi hetkeksi vetämään höyryjä keuhkoihinsa ja huokaisi vaimeasti - ja selkeästi helpottuneena. Kului kenties minuutti ilman, että vaaleaverikkö edes kiinnitti huomiotaan ihmisnaiseen.
Tämän kysymys kuitenkin herätti vampyyrin unestaan. Hän ojensi piipun vuorostaan toiselle ja kohotti kysyvästi toista kulmaansa.
"Mikä?" hän kysyi yllättyneenä, vaikka pyrkikin piilottamaan tuon tuntemuksen. Hetken pohdittuaan oivallus kuvastui jo selkeästi Xeron silmistä. Tuota häneltä oli kysytty viimeisen liki kahdensadan vuoden aikana yllättävän useaan kertaan, joten ei ehkä ollut ihmekään, että hän osasi päätellä mitä toinen oli tahtonut tietää. Useat olivat olleet uteliaita juurikin saman seikan suhteen.
"Ikuinen helvetti? Vuosikymmenten riippuvuus tuohon paskaan, liki päivittäinen, saatananmoinen seisokki", Xero puheli toista kulmaansa yhä kysyvästi kohottaen ja virnisti hieman huvittuneena, "En oikeasti käsitä miksi kukaan suostuisi tähän omasta tahdostaan. Jano on ikuinen...Ja tässä tulee ihan perkeleen vainoharhaiseksi."
Tosin nykyaikoinen vampyyrien elämä oli kieltämättä helpompaa, mutta tätä rataa se kävisi pidemmän päälle myös aika pitkäveteiseksi.

Mies huomautti, ettei ollut selvinpäin ja Effy joutui toteamaan, ettei ollut hänkään vaikka naiseksi hyvän viinapään omasikin. Joku tarkkanäköinen oli joskus sanonut, että Efia joi ja puhui kuin mies mutta ajatteli kuin nainen. Humalaan oli sentään vielä matkaa, tämä oli vasta kevyt nousu.
Toisen loukkaantunut ilme oli huvittava. Moni ihminen olisi varmaankin pelännyt tuota suurikokoista vampyyria, varsinkin jos oli tuota sattunut loukkaamaan. Mutta Effy tunsi vain uteliaisuutta.

Toisen vastaus oli jotain sen suuntaista kuin Efia oli kuvitellutkin. Nainen olisi muuten voinut kuulua niihin, jotka olisivat jopa omasta tahdostaan suostuneetkin ikuiseen helvettiin.. Mutta elämän kauneus Effyn mielestä oli juuri siinä, että hän olisi tässä maailmassa vain pienen, mitättömän hetken. Ennemmin tai myöhemmin hän katoaisi, Effyn elämäntyylin huomioon ottaen luultavasti ennemmin.
Miehen sanat saivat aikaan sointuvan naurahduksen. "Uskoisin, ettei päivittäinen stondis johdu siitä, että olet vampyyri?" tyttö huomautti toista viattomasti kulmiensa alta katsellen ja nyökkäsi crack-piippuun päin samalla kun otti sen käteensä. "Kuulen-ääniä-pääni-sisällä-vainoharhaiseksi vai yksikin-äkkinäinen-liike-niin-tapan-kaikki-vainoharhaiseksi?" punapää puhui edelleen samaan hiljaiseen ja pehmeään sävyyn, äänessään ripaus uteliaisuutta.

Effy alkoi jo tuntea jonkinlaista euforiaa, mutta nosti kuitenkin piipun taas huulilleen ja veti höyryt keuhkoihinsa. Samalla tämä tutkiskeli edelleen miestä, tällä kertaa päästä varpaisiin yrittämättä ollenkaan peitellä arvioivaa katsettaan. Ei toisen ulkonäössä ainakaan vikaa ollut, se oli myönnettävä. Efia oli aina pitänyt pitkistä, vahvarakenteisista ja vaarallisista miehistä. Toinen olisi voinut tappaa hänet siihen paikkaan niin helposti, että sen ajatteleminenkin huvitti. Effy oli mahdollisesti itsetietoinen, muttei ollenkaan epärealistinen. Hän ei kuvitellut itsestään mitään enempää kuin todellisuudessa oli. Ja todellisuudessa Efia oli melko siro eikä hänellä ollut muuta aseistusta kuin hameen alle toisen stay-upin reunaan piilotettu perhosveitsi. Tyttö ei kuitenkaan tässäkään tilanteessa kyennyt tuntemaan pelkoa. Sitä paitsi mies ei vaikuttanut ainakaan juuri nyt äärettömän murhanhimoiselta.
Toinen käytti crackiä säännöllisesti, joten tuo varmasti kaipasi melko suurta annosta. Jalomielisesti Effy tarjosi piippua tuolle uudemman kerran viaton hymy huulillaan.

Xero loukkaantui yleisesti asiaa tarkasteltaessa harvoin, mutta toisaalta...Hän loukkaantui mikäli hänen rohkeuttaan, uskollisuuttaan tai kestävyyttään ja voimiaan kyseenalaistettiin. Se vain, että useimmiten hänen heikot kohtansa oli helppo arvata ja niihin helppo henkisesti iskeä.
Xerolle hänen ylpeytensä loukkaaminen oli sekin kuin tikari rintaan työnnettynä. Tosin hän ei todennäköisesti loukkaantuisi kuolemastaankaan niin paljon kuin ylpeytensä rikkomisesta, sen repimisestä paloiksi.

"Kuule, 1800- luvulla naisia sai harvakseltaan, joten vartalokin tottui siihen", Xero hymähti nopeasti kehitellyn selityksen. Totuus oli, ettei hän ollut ollut edes kahtakymmentä täyttänyt kun hänet oli veretetty vampyyriksi. Oli silkka ihme, että hän näytti senkään vertaa miehiseltä kuin mitä nyt näytti. Se vain, että jos katsoi tarkemmin hänen kasvojaan, kaiken sen yli vuosisadan aikana kerätyn kokemuksen tuomien piirteiden tuolle puolen, saattoi hänestä yhä erottaa sen liki 18-vuotiaan nuorukaisen, joka hän oli ollut omana kohtalokkaana yönään.
Kasvonsa eivät olleet juurikaan muuttuneet siitä, vain vartalonsa oli lihaksikkaampi - ja todentotta, kokemuksensa paistoi selkeästi kasvoiltaan.
"Ennemmin kaiketi jälkimmäiseksi. Tosin se on...Vampyyrikohtaista", Xero hymähti. Hän kuuli ääniä jatkuvasti, mutta ne eivät voineet tulla hänen päänsä sisältä! Niiden täytyi tulla jostain muualta. Se vain, ettei hän ollut vielä kertaakaan löytänyt niiden aiheuttajaa! Hänellä ei ollut kertakaikkiaan minkäänlaista käsitystä siitä, mistä nuo äänet tulivat eikä hän uskonut aaveisiin.
Xero pudisteli koko aiheen mielestään ja keskittyi jälleen ahtaan vessakopin sisäiseen, outoon tunnelmaan.

Xerosta sai murhanhimoisen ainoastaan loukkaamalla häntä todella, todella pahasti tai uhkaamalla hänen isäntäänsä. Joskin muita erinäisiä syitä oli, mutta harvoin hän katsoi olevansa oikeutettu naisen kimppuun käymiseen. Oli kyseessä sitten vampyyri- tai ihmisnainen. Nainen kaikesta huolimatta.
Xero otti piipun jälleen vastaan - enemmän kuin mielellään - ja keskittyi crackin poltteluun samalla kun silmäili naista altakulmain, mutta ennemminkin uteliaana kuin vihaisena tai häiriintyneenä.
"Löytyykö sulta enemmänki tätä?" Xero lopulta tiedusteli, päättäen, että yksi hänen suurimmista heikkouksistaan täytyi ottaa puheeksi. Hän tarvitsi crackiä ja - niin alentavaa kuin hänestä olikin ylipäänsä tiedustella asiasta - toinen saattaisi myydä sitä hänelle. Tuollaista mahdollisuutta ei saanut jäädä käyttämättä, vaikka hän itse hieman omaa ylpeyttään loukkaisikin.

Toisen selitys sai osakseen uuden naurahduksen, entistä huvittuneemman. Tietenkin tuo oli läimäissyt pöytään "silloin 1800-luvulla"-kortin, johon Effy ei voinut alkaa väittää vastaan. Hänellä ei ollut 1800-luvusta edes murto-osaa siitä tiedosta mitä toisella oli.
Miehen vastaus teki tuosta Efian silmissä entistäkin mielenkiintoisemman. Vaarallinen oli aina vaarallinen ja vaarantunne oli Efialle hunajaa. Tietenkin juuri siitä syystä tyttö vaikutti myös vetävän puoleensa toinen toistaan riskialttiimpia henkilöitä ja tilanteita.

Sen pienen hetken kun toinen oli ajatuksissaan kuunteli Efia kopin ulkopuolisia ääniä, joita ei ollut. Paitsi kahden oven takana pauhaava musiikki. Wc-tilat olivat heitä lukuunottamatta nyt tyhjillään.
Toisen kysymys sai Effyn virnistämään, vaikka hän tunsi sen verran voimakasta euforiaa että hymy olisi pysynyt huulilla muutenkin. Kyllä narkkari huumeensa tunsi ja tiesi kun se oli laadukasta.
"Ei mulla päällä ole enempää", tyttö vastasi ja nyökkäsi wc-istuimen kannella lojuvaan tyhjään metalliboksiin. "Himassa on.. Noh, mitä tahansa."
Effy osti aina suuria eriä huumeita eri diilereiltä ja myi niitä sitten eteenpäin tai käytti itse mielensä mukaan. Useinmiten ostoslistaan kuului ainoastaan nopeita stimulantteja ja psykedeelejä, mutta nyt löytyi asunnosta ihan hyvä varasto opiaattejakin.

Effy kaivoi taas taskustaan tupakan ja sytytti sen, nojaten selkänsä kopin seinään. Huulilla pysyi edelleen se viaton hymy. Kirkkaiden silmien katse ei ollut myötätuntoinen, mutta ymmärtävä kuitenkin. Toisen oli selvästi vaikea puhua heikkouksistaan. Jostain syystä sellaiset henkilöt olettivat muiden tuomitsevan heidät yhtä pahasti kuin he tuomitsivat itsensä. Effy ei todellisuudessa ymmärtänyt mitä oli olla riippuvainen jostain tietystä huumeesta. Itse hän tunsi olevansa riippuvainen vain jännityksestä. Pitkästymistä jos jotain Efia pelkäsi kuollakseen.

Oli niistä ikävuosistakin siis jotain hyötyä, joskaan Xero ei katsonut parin sadan vuoden ikänsä häntä juuri muuttaneen - vaikka totuus olisi toinen ollutkin -, mutta ainakin hän saattoi päteä asioilla, joista toinen ei tiennyt mitään ja joihin tämän oli äärimmäisen vaikea sanoa yhtäkään kommenttia, jolla ei samaan aikaan saattaisi itseään naurunalaiseksi. Xero ei tiennyt mikä sai naisen yhä pysyttelemään hänen seurassaan, joko se oli pelko tai mielenkiinto, mutta niitä kahta oli äärimmäisen vaikea erottaa ihmisestä, joka hillitsi tunteidensa näkymisen ulospäin.
Selkeän pelon tai mielenkiinnon Xero toki olisi aistinut - eikä hän nytkään olisi suostunut myöntämään sitä tosiseikkaa, ettei hän varmasti voinut kertoa mitään toisen syistä hänen seuraansa jäämiseen.

Xero tunsi olonsa rentoutuneemmaksi, paremmaksi ja valppaammaksi. Crackin kanssa nuo riippuvuuden tyydyttämisen jälkeen aiheutuneet olotilat ja tuntemukset olivat aina keskenään yhtä hämmentäviä kun päihteen vaikutus sekoittui riippuvuuden tyydyttämisen mukanaan tuomaan helpotuksen tuntemukseen. Vampyyri nojasi suhteellisen raskaan ruumiinsa vessan ohutta ja jo muutoinkin ainoastaan puolittain lukkiutunutta ovea vasten kiinnittämättä sen suuremmin huomiotaan siihen mahdollisuuteen, että lukko kaikessa löyhyydessään avautuisi ja päästäisi oven irti hänen takanaan, tai että hän yksinkertaisesti hajottaisi oven vartalonsa painolla.
Vampyyri oli ilmeisen tyytyväinen ihmisnaisen vastaukseen, sillä mikäli tältä löytyisi mitä tahansa ja hänellä oli kuin olikin rahaa tuhlattavaksi saakka, se tarkoittaisi eittämättä sitä, että hän saisi pian tyydytettyä crackin kaipuunsa uudelleen ja toisaalta...Samalla hän saisi sekä täytettyä varastonsa, että mahdollisesti myös vakituisen diilerin itselleen.
"Ja paljonkohan sä mahdat vaatia tästä tavarasta?" Xero tiedusteli, ja heilautti kevyellä kädenliikkeellä lasipiippua ja sen sisälle kahlittuja crackin loppuja. Hän olisi voinut kiittää onneaan siitä, että oli jäänyt koukkuun suhteellisen halpaan tavaraan, mutta toisaalta siinä missä halpaa, crack oli myös äärimmäisen koukuttavaa.

Toinen saattoi pelätä pitkästymistä, mutta tämä ei tiennyt mitään siitä, miltä tuntui pitkästyä useita vuosia, vuosikymmeniä putkeen. Xero oli tarvinnut crackiä nostaakseen itsensä ylös kaiken sen tylsyyden ja tavanomaisuuden keskeltä. Crack oli siinä määrin keskittymiskykyä parantavaa kamaa, että sai suurikokoisen vampyyrinkin heräämään synkeistä mietteistään.
Ja kyllä, hänkin oli joskus ollut angstinen ja kyennyt ajattelemaan muutakin kuin vampyyrijohtajansa turvallisuutta, seksiä ja crackiä. Sittemmin hänen ajatusmaailmansa oli suurimmalti osin rajoittunut noihin kolmeen edellä mainittuun ja ajatuksensa harhautuivat vain harvoin kokonaan pois niistä.

Xero pysytteli hetken vaiteliaana ennen kuin tiedusteli;
"Missäs se sun himas sitte on?"

Effyn katse pysyi valppaana ja laittoi tämä merkille senkin, että toisen paino saattaisi murtaa kopin oven. Tyttö ei kuitenkaan huomauttanut asiasta. Wc-tilat olivat tyhjillään eikä Efia olettanut miehen kaatuvan ja lyövän päätään lattiaan siinäkään tapauksessa että ovi lähtisi saranoiltaan. Kaikesta päätellen tuo osasi pitää huolta itsestään paremmin kuin hyvin.
Totta puhuen Efia ei itsekään ollut varma siitä, miksi toisen seura ei ollut ollenkaan vastenmielistä. Hänellä ei ollut suurta tarvetta asiakkaille tai rahalle. Effy oli taloudellisesti riippumaton pienestä bisneksestään. Sen sijaan toisen seura oli miellyttävää jollain toisella asteella. Pieni jännitys ja vaarantuntu oli aistittavissa, vaikkei mies ollenkaan aggressiiviselta vaikuttanut. Lisäksi Efia tunsi löytäneensä vaihteeksi jonkun älyllisenkin olennon tästä paikasta, joka muutoin oli osoittautunut melkoiseksi idioottien linnakkeeksi. Ja pakko oli myöntää, että vampyyrimiehessä oli jotain katselemisen arvoistakin.

Effy pyöritteli punaista hiussuortuvaa sormissaan. Miehen ensimmäinen kysymys sai hänet pysäyttämään sormiensa liikkeen ja hymyilemään. Tyttö veti kärsivällisesti savut keuhkoihin ennen kuin vastasi: "Asia on.. neuvoteltavissa."
Hinta olisi riippuvainen muutamasta tekijästä; toisen varallisuudesta ja ostosten suuruudesta. Koska raha ei ollut Efian suurin kiinnostuksen kohde, toivoi tämä ehkä löytävänsä jonkin toisen tavan hyötyä miehestä. Tarkoittaen kuitenkin hyötymistä sellaisessa määrin, ettei vaaleaverikölle itselleen olisi siitä haittaa. Mahdollisia palveluksia Effy arvosti enemmän kuin käteistä. Ei tytöllä kuitenkaan ollut tarvetta toisen kusettamiseen yhtään millään tavalla. Eikä mies varmasti olisi kokeneena ja maailmaa nähneenä ollut niin typerä, että edes antaisi sellaisen tapahtua.

Savut puhallettiin ulos ennen kuin toinen ehti esittää seuraavan kysymyksensä, jolle punapää kohotti ensin toista kulmaansa merkitsevästi. "Onko muka sopivaa kysyä naiselta henkilökohtaisuuksia edes esittelemättä itseään ensin?" Efia huomautti jokseenkin ilkikurisesti, mutta naurahti sointuvasti perään. Tosiasiassa hän vähät välitti sellaisista muodollisuuksista. Toinen oli kuka oli eikä tuon nimen kuuleminen todennäköisesti valaisisi Efiaa tuon henkilöllisyydestä sen enempää.
Vyöllä roikkuvat käsiraudat päästivät metallisen kilahduksen kun Effy työnsi vanhan zipon takaisin nahkatakkinsa taskuun. "Ei kaukana", tämä vastasi lopulta ja puraisi kevyesti alahuultaan.

Xero ei totta puhuen ollut vampyyri sieltä fiksuimmasta päästä, mutta ainakin hän omasi taidon esittää olevansa jotain muuta kuin mitä todellisuudessa oli. Toki kokemuksensa teki hänestä fiksumman, mutta toisaalta...Hän ei ollut vielä koskaan kaatanut vessakopin seiniä tai pudottanut sen ovea saranoiltaan siihen nojaillessaan, joten sinällään hän ei osannut jakaa painoaan kunnolla vessan oven kestävyyteen ja vahvuuteen nähden, mutta ainakin hän osaisi mitä todennäköisimmin reagoida tarpeeksi nopeasti mikäli sattuisi kaatamaan oven ja olisi vähällä kaatua selälleen lattialle.

Xerolla toki riitti rahaa, mutta mitä enemmän hänelle siitä jäisi käteen, sitä parempi tietysti. Ei hän nyt mikään ylenpalttinen tuhlaajapoikakaan ollut ja tiesi kyllä, että rahalle saattaisi löytyä käyttöä surkeamman elämäntilanteen osuessa hänen kohdilleen. Elämä oli suhteellisen kohtalokasta peliä, muttei huonoilta hetkiltä voinut välttyä siinä missä hyviäkään ei voinut osakseen arpoa.
Hinnan neuvoteltavuus kuitenkin riitti toistaiseksi vastaukseksi vaaleaverikölle, joka nyökäytti kevyesti päätään ja silmäisi toista kulmiensa alta samalla kun työnsi lasipiipun takaisin housujensa taskuun.
Vampyyri oli sen verran riippuvainen crackistä, että olisi varmaankin valmis tekemään lähes mitä tahansa kyseistä ainetta saadakseen - mikä olikin sitten kaiketi toisen onni? -, mutta jossain hänenkin rajansa kaiketi tulisi kulkemaan, ellei hän ehtisi käydä liian epätoivoiseksi crackiään odotellessaan.

Xero kohotti kysyvästi toista kulmaansa. Toinen käytti selvästi tilaisuutta hyväkseen voidakseen kiusata häntä tiedolla siitä, ettei hän ollut puhunut toiselle nykyään jo vanhanaikaisiksi käyneiden etikettitapojen mukaisesti. Noh, hän ei yksinkertaisesti ollut olettanut, että toinen moisista välittäisi eikä hän uskonut niin edelleenkään.
"Anteeksi, neiti, en odottanut, että te olisitte moisista kohteliaisuuksista kiinnostunut", Xero vastasi liioitellun hienostuneella, hieman ranskalaiseen vivahtavalla, juuri kehittelemällään aksentilla ja kumarsi kevyesti toiselle kuin mikäkin herrasmies - jota hän todellisuudessa ei ollut. Ja hän oli puhtaasti brittiläinen syntyperältään ja sitten tietenkin amerikkalaistunut sellainen muutettuaan Uudelle Mantereelle jo muutamia vuosikymmeniä takaperin.
Xero avasi vessakopin surkean lukituksen jaksamatta sen suuremmin haaskata ajatuksiaan moiselle, yksinkertaiselle mekanismille. Vikkelät sormensa saivat oven lukituksen hetkessä auki ja mies astui askeleen taaksepäin, jolloin ovi heilahti auki heitä lukuun ottamatta tyhjään, inhottavan kellertäväseinäiseen vessatilaan.
"Xero Slayehr on nimi, mikäli se nyt sua muka oikeesti kiinnostaa", mies murahti ja naurahti sanojensa päätteeksi, kääntyi ja astui ulos vessakopista. Hän käänsi päätään sivulle siten, että saattoi vilkaista toista sivusilmällään;
"Sopiiko neidin nimeä tiedustella?"
Jälleen tuo suorastaan raivostuttava, nopeasti muovattu ranskalaisaksentti, kevyehkö kulman kohotus ja äärimmäisen huvittunu, toispuoleinen virne.

Toisen vastaus, aksentti ja kumarrus saivat Efian nauramaan heleästi. Ainakin vampyyrilla oli huumorintajua. Ja oikeassahan tuo oli, Effy ei välittänyt hyvistä käytöstavoista sen enempää kuin korulauseistakaan. Toinen avasi wc-tilojen oven ja tyttö oletti, että nyt oli aika vaihtaa maisemaa. Hänen luokseen todennäköisesti, mikäli edellisestä keskustelusta saattoi jotain päätellä. Effyä huvitti ajatus siitä, ettei hän ollut ehtinyt oleskella klubilla luultavasti edes puolta tuntia ja oli ilmeisesti jo nyt ehtinyt poimia mukaansa pitkän vaalean crackiä polttelevan vampyyrin. Elämä tosiaan teki silloin tällöin mitä arvaamattomimpia käänteitä.

Miehen esittäytyminen sai osakseen nyökkäyksen. "Xero.." Effy maisteli nimeä huulillaan ja veti taas savut tupakasta. Nimi oli erikoinen. Se sopi toiselle.
Seuraavaksi tuo Xeroksi itseään kutsuva tiedusteli punapään nimeä jatkaen sitä äärimmäisen viihdyttävää puhetyyliään. Neidittely kieltämättä oli ärsyttävää missä tilanteessa tahansa. Onneksi toinen ei tehnyt sitä tosissaan. Tarkkaavaisesti turkoosinvihreät silmät tutkivat miehen kasvoja. "Effy", kuului vastaus. Hittoon koko nimet. Savut puhallettiin taas ulos. "Paska nimi", tyttö lisäsi vielä huvittuneena. "Mutta se on lyhenne Efiasta.. mikä on vielä pahempi."

Effy asteli Xeron ohi vilkaisten tuota samalla tavalla sivusilmällä, hymynkare suupielessään. "Herran on varmaan nyt aika saattaa neiti kotiin", tämä totesi taas hieman ilkikuriseen sävyyn. Se pieni flirtti oli luotu keventämään tunnelmaa, joka nyt ei sinänsä edes kevennystä kaivannut. Oli siinä ehkä jotain tahallistakin tietysti. Olihan toinen oikein viihdyttävä tuttavuus.
Efia avasi wc-tilojen oven ja asteli ulos. Nahkabuutsien piikkikorot napsahtelivat lattiaan tasaiseen tahtiin punapään astellessa tanssivien ihmisten läpi. Matkalla tämä pudotti loppuun poltetun savukkeen sormistaan jäämättä murehtimaan tulipalovaaraa. Rappuset käveltiin ylös päättäväisin askelin ja Effy soi sille samaiselle ovimiehelle liioitellun ystävällisen hymyn kulkiessaan ulos.
Ebongraven ulkopuolella ilma oli viileämpää ja huomattavasti vähemmän tunkkaista. Vasta siellä Efia pysähtyi vilkaisemaan olkansa yli varmistaakseen oliko Xero tullut mukaan.

Ilman huumorintajua ja huumausaineita ei Xeron käsityksen mukaan voinut selvitä usetia vuosisatoja jatkuvasta elämästä. Tosikot kuolivat aina ensimmäisinä, tai mikäli viimeisinä, niin silloin myös surullisimpina. Huumorintajuiset olennot osasivat sentään pitää hauskaa ja mitä todennäköisimmin myös kuolivat onnellisina. Joskin nyt tultiin sitten hänen tapaukseensa...Hän ei katsonut olevansa äärimmäisen onnellinen, vaikka huumorintajuinen kenties olikin, mutta toisaalta...Kenties hän tuntisi itsensä onnelliseksi ja onnekkaaksi vasta kuolemansa hetkellä kun tajuaisi viimein mitä oli väistämättömästi menettämässä.

Xero itsekin mietti nimeään kuultuaan sen pitkästä aikaa oman suunsa kautta. Ei ehkä mikään paras mahdollinen nimi, mutta voitti hänen alkuperäisen nimensä; Marc Jason Norrisin mennentullen.
Neiti katsoi sopivaksi myöskin esitellä itsensä ja virnistäen Xero silmäisi toista ja nyökäytti päätään. Paska nimikö? Ei hänen mielestään. Joskin hän piti suunsa kiinni, koska olisi ollut yksi naurettava klisee mainita asiasta ääneen. Xero sen sijaan naurahti ja käännähti toisen puoleen.
"Ei niin paha kuin minun syntymänimeni", hän vastasi tietämättä edes miksi tämän toiselle kertoi, kenties parantaakseen tämän oloa tai mielipidettä nimestään, mutta kunhan toinen kutsuisi häntä Xeroksi, tuskin hän mitään menettäisikään; "Marc Jason."
Tosin sittemmin hän tiesi myös näyttävänsä enemmän Xerolta kuin Marc Jasonilta. Hänen syntymänimensä oli kerrassaan naurettavan verrattuna hänen nykyiseen nimensä, joka oli ennen kaikkea uhkaava ja toivon mukaan myös täytti tarkoituksensa; sai pelkäämään - tai vähintäänkin arvostamaan - häntä.

"Ja hän tekee sen iloiten ja kunnioittaen", Xero vastasi ja virnisti leveästi. Tästä ei tätä nykyä tulisi yhtään mitään! Nauru ei päässyt ilmoille, mutta se tuikki selkeästi hänen vaaleansinisissä silmissään, joista saattoi hetken ajan tunnistaa sen iloisen nuoren pojan, joka hän oli ollut joskus, jo yli sata vuotta sitten.
Xero saapasteli omahyväisenä Effyn perässä ulos vessatiloista ja seurasi tätä ulko-ovea kohden. Liikkuminen ei ollut pitkälle ja sulavalle vampyyriurokselle vaikea tehtävä ja muut vampyyrit siinä missä ne harvat ihmiset ja muut olennotkin tekivät hänelle tilaa hänen astellessaan ohi.
Vaaleaverikkö astui toisen perässä ulos ja tunki mennessään kätensä housujensa taskuihin.
"Mitenkäs ne ihmisneidot tapaavat matkustaa?" Xero tiedusteli, vaikka tiesi hyvin nykyajan matkustusvaihtoehdot. Hän koetti pikemminkin selvittää miten lähellä toinen asui ja tämän kulkuneuvovalinta riippuisi siitä. Mikäli tämä matkaisi kävellen, neito todennäköisesti asui lähi maastossa tai tämä vain nautti kävelemisestä. Mikäli valittu vaihtoehto olisi jokin monista moottoriajoneuvovaihtoehdoista, tämä todennäköisesti asuisi jossain kauempana...Tai sitten vain nautti rälläilystä ja rahojensa törsäämisestä.

Toisen syntymänimi sai Effyltä osakseen lievää huvittuneisuutta, vaikka se ei ollutkaan niin äärettömän typerä kuin mies antoi ymmärtää. Xero oli kuitenkin oikeassa siinä, että nykyinen nimi sopi tuolle paljon paremmin.
Oli huvittavaa, että he kaksi tulivat toimeen melkein kuin olisivat tunteneet jo pidempään kuin viimeisen puolituntisen. Efia piti myös siitä, että Xero näytti itsestään hieman sympaattisemman puolen, vaikka toisessa oli pinnan alla varmasti paljon, paljon muutakin. Tyttö ei voinut kieltää haluaan ottaa selvää ennemmin tai myöhemmin siitä, mitä kaikkea vampyyri piti piilossa sen huumorintajuisen, miellyttävän ulkokuorensa alla.

Olkansa yli vilkaistessaan Effy havaitsi Xeron seuranneen ja antoi pienen, tilanteeseen tyytyväisen hymyn käväistä suupielessään. Toisen kysyessä Efian tavasta matkustaa punapää naurahti jokseenkin ilkikurisesti. "Milloin mitenkin.."
Samaan aikaan kirkkaat silmät tarkkailivat moottoripyöräilijää, joka oli juuri pysäköinyt suuren Harley Davidsonin kadun laitaan. Effy kurotti kätensä sivulle ja hipaisi kevyesti sormenpäillään Xeron käsivartta ikään kuin merkiksi siitä, että toinen pysyisi paikallaan. Sitten tyttö alkoi ottaa huojuvia, epävarmoja askelia katua pitkin eteen päin. Oikea käsi haroi punaisia hiuksia ja käväisi välillä otsalla kuin päänsärkyä lievittämässä. Katse harhaili.
Suurikokoisen, nahkatakkiin pukeutuneen moottoripyöräilijän kohdalla Effy otti askeleen ristiin ja horjahti tuota kohti törmäten miehen olkapäähän. "Sori.." tyttö mutisi anteeksipyytelevän, sekavan hymyn kera.
Mies vilkaisi häntä kulmiaan kohottaen. "Ei mitään", tuo vastasi lyhyen nyökkäyksen kera ja jatkoi matkaansa.

Effy otti vielä muutaman tasapainottoman askeleen ja pysähtyi sitten suoristaen selkänsä. Katse oli taas valpas ja selkeä. Huulilla oli voitonriemuinen hymy.
Moottoripyörän omistajan kadottua sisälle Ebongraveen punapää käännähti ja virnisti Xerolle. "Näin tällä kertaa", kuului lopullinen vastaus toisen kysymykseen. Effy heilautti Harley Davidsonin avaimia siroissa sormissaan ja nyökkäsi merkitsevästi moottoripyörään päin.

Xero oli olettanut, että saisi toisen vastaus olisi kertonut hänelle missä päin tai edes sen, kuinka kaukana tämä asui, mutta sen sijaan vastaus ei kertonut hänelle juuri mitään. Ainoastaan sen, mitä sanojen oli tarkoituskin kertoa. Toienn matkusti milloin mitenkin.
Useimmiten ihmisten sanoista saattoi päätellä paljon, mutta nyt hän ei kyennyt päättelemään mitään, mitä toinen ei olisi jo itse lausunut ääneen. Se oli vaaleahiuksisen vampyyrin mielestä häiritsevää. Hän olisi tahtonut saada vaivihkaa selville jotain sellaista, jonka paljastumista toinen ei edes olisi hoksannut, mutta sen sijaan toisen sanat olivat niin yksinkertaiset ja -toikkoiset, ettei niistä saanut selville mitään ylimääräistä.

Vampyyri jäi seuraamaan toista katseellaan. Tällä selvästi oli jokin suunnitelma mielessään eikä Xero tahtonut pilata tuota kyseistä suunnitelmaa - ja niin hän arvatenkin olisi tehnyt, jos olisi lähtenyt toista seuraamaan.
Xero etsi kessuaskinsa seuratessaan toista katseellaan ja vei yhden tupakan huulilleen samalla kun Effy tavoitti suurikokoisen moottoripyöräilijän.
Joko tämä aikoi haastaa riitaa tai käyttää naisellista viehätysvoimaansa - ja Xero taisi arvata kummasta tässä nyt oli kyse. Jälkimmäisestä nimittäin. Se vain, että hän ei taatusti matkaisi moottoripyörällä nahkaan verhoutuneen korston kanssa!
Korston, joka oli häntäkin suurikokoisempi. Siitä ei seuraisi kuin kolmikon vaaleahiuksisimman osapuolen säälimätön raiskaus ja sellaista Xero ei todellakaan kaivannut päiviään varjostamaan.

Xero seurasi moottoripyöräilijän menoa ja antoi rauhallisten askeleiden kuljettaa hänet Effyn eteen.
"Mitäs toi nyt sitten muka oli?" Vampyyri tiedusteli toista kulmaansa kohottaen ja imaisi tupakkaansa samalla kun laski toisen kätensä lantiolleen ja kumartui aavistuksen verran toisen puoleen.
Vaaleaverikkö naurahti huvittuneena nähdessään avaimet toisen sormissa. Hän ei tietenkään ollut huomannut tuota. Toinen oli seisonut hänen ja miehen välissä ja peittänyt hänen näkökenttänsä! Tai niin Xeron oli ainakin hyvä väittää nyt, kun hän oli oikeasti tullut ihmisnaisen yllättämäksi - joskaan sitähän hän ei ulospäin näyttäisi.
Vampyyri nappasi avaimet, vei tupakan huultensa väliin ja heilautti toisen jalkansa moottoripyörän yli.
"Hmm...En kyllä tiedä onko tässä tilaa kahdelle, joten kehotan sinua painautumaan tiiviisti minua vasten", Xero tuumi ja virnisti leveästi neronleimaukselleen. Vampyyri otti tupakan huuliltaan ja käänsi katseensa Effyn puoleen, kohottaen jälleen toista kulmaansa kysyvästi.

Effy kyllä tiesi toisen yllättyneen hieman. Ei edes se, että Xerolla oli elämänkokemusta paljon enemmän voinut kumota sitä faktaa, että Efian käytös oli tarpeeksi arvaamatonta yllättämään kenet tahansa. Tämä johtui lähinnä siitä, että puolet ajasta punapää vain noudatti päähänpistojaan spontaanisti. Vaikka oli Effyllä sen verran itsehillintääkin, että hän onnistui säilyttämään sen pienen salaperäisyyden niin, että ulkopuolisen oli usein vaikeaa, lähes mahdotonta tietää mitä tytön päässä todellisuudessa liikkui.

Xeron napatessa avaimet Effy mutristi ensin hieman huuliaan, mutta hymyili sitten vinosti. "Egosi ei sallisi minun ajaa?" punapää arvasi päätään kallistaen ja pyyhkäisi muutaman hiussuortuvan kasvoiltaan. Vanhan maailman arvot olivat näköjään juurtuneet Xeroon sen verran tiukasti, että naisen paikka oli kuskin takana. Sama se toisaalta Effylle oli, vaikka hän ajamista rakastikin. Kuskilla ei ollut väliä, niin kauan kun mentäisiin tarpeeksi lujaa. Eikä mies vaikuttanut ollenkaan siltä, että aikoisi hidastella.

Vampyyrin seuraavat sanat saivat punapään vastaamaan tuon virneeseen ja heilauttamaan itsekin sulavasti jalkansa pyörän yli. "Toivot vaan", Effy vastasi hiljaisella äänellä, mutta toinen varmasti kuuli sen oikein hyvin johtuen siitä, etteivät Effyn huulet olleet kovin kaukana tuon vasemmasta korvasta.
Tämän sanottuaan Efia kuitenkin laskeutui istumaan ja kiersi kätensä Xeron lihaksikkaan keskivartalon ympäri. "Olisi syytä sitten ajaakin mua paremmin", tyttö sanoi kiusoitellen ja asetti nahkabuutsien verhoamat jalkansa tukevasti Harley Davidsonin kylkiin.

"Asun Hollywoodissa", Effy lopulta paljasti toiselle melko pakollisen tiedon jos tuo kerran päätti ajaa. Tosiasiassa paikka ei ollut niin lähellä kuin Efian aikaisemmista puheista olisi voinut päätellä, mutta rahalla sai ja hevosella pääsi (tai tässä tapauksessa useammallakin), joten tyttö ei juuri jaksanut murehtia välimatkoja.

Xero kurtisti kulmiaan ja vilkaisi toista. Tämäkö oikeasti olisi halunnut ajaa? Osaisiko tämä varmasti ajaa?
"Jaa-a, voitko väittää ettei se olisi huvittavaa katseltavaa?" Vaaleaverikkö tiedusteli huvittuneena, mutta samaan aikaan myös tosissaan. Hänestä olisi ainakin vaikuttanut huvittavalta, mikäli suhteellisen lihaksikas vampyyri olisi istunut pienikokoisemman ihmisnaisen takana moottoripyörän kyydissä!? Sellaisen jälkeen häntä todennäköisesti pidettäisiin hinttinä tai täytenä luuserina!
Millainen se sellainen mies oli, joka matkasi naisen kyydillä moottoripyörällä!?
Xero mahtoi näyttää hölmistyneeltä hetken ajan, kunnes tajusi vetää kasvonsa jälleen peruslukemille.
"Ylpeyteni on totaalisesti sitä vastaan", Xero hymähti lopulta ja hänen onnekseen ihmisnainen suostuikin asettumaan hänen taakseen. Se tästä olisi puuttunutkin, että he olisivat alkaneet kiistelemään asiasta.

Xero käänsi päätään ja mulkaisi naista sivusilmällä samalla kun käynnisti moottoripyörän. Hän ei tahtonut väittää vastaan, koska se olisi jälleen kyseenalaistanut hänen miehisyytensä ja toisaalta myös vampyyriutensa. Vampyyrit olivat muita olentoja seksuaalisempia, joten näin ollen...Hän ei voinut kieltää sitä, etteikö olisi aina, joka tilanteessa, toivonut jotain vastaavaa. Muttei hän myöskään aikonut ääneen moisia asioita myöntää, se oli hyvien tapojen vastaista ja toisaalta...Hänen ylpeytensä ei sallinut sitäkään. Hänhän olisi sen ääneen myöntämällä tehnyt varsin selväksi sen, että oli riippuvainen jostakin eikä hän tahtonut myöntää olevansa riippuvainen mistään! Faktat saattoi niin kauan heilauttaa kämmenellään syrjään, kunnes oli ne ääneen myöntänyt.

"Neiti on hyvä eikä kyseenalaista", Xero hymähti virnistäen ja polkaisi kaasua. Hollywoodiin siis. Inhaa hienostoseutuahan se oli, mutta menisi kenties toistaiseksi. Hän olisi hyvin saattanut kuvitella Wrathin hienostoseudulle, mutta Xero itse kuului pikemminkin pohjasakkaan kuin hienohelmoihin.
"Ja saanko tiedustella kuinka kummassa sinä siellä majaasi pidät?"
Olihan se varsinaisen hienoa seutua huumediilerille siinä missä crackistä riippuvaiselle vampyyrillekin!? Xeroa inhotti jo ajatuskin sinne ajamisesta, mutta hän tarvitsi kipeästi crackiä - eikä seurakaan toisaalta aina olisi pahitteeksi. Äänet olivat hetkeksi jättäneet hänet rauhaan eivätkä sillä hetkellä huutaneet vaatimuksiaan Wrathin holhoamisesta ja tämän turvallisuuden varmistamisesta.

Moottoripyörä pärähti käyntiin ja virnistäen Xero suuntasi Hollywoodia kohti - eikä enää ainoastaan lievää ylinopeutta.

Xero osoitti Effyn arvauksen oikeaksi. Vampyyri tai ihminen, miehet olivat miehiä. Aina niillä oli omia ylpeys- ja kunniakoodejaan, jotka kaikki tietenkin olivat yleisessä tiedossa ja sääntöjä rikkoessaan mies oli luuseri tai hintti. Tällaiset ajattelukaavat saivat Efian yleensä pudistelemaan päätään, mutta toisaalta niissä oli jotain koomisella tavalla suloista. Effy olisi varmasti alkanut inttää vastaan (luultavasti huonolla lopputuloksella) jos olisi välttämättä halunnut ajaa. Mutta pyörää pääsisi kyllä testaamaan itse myöhemminkin. Kotona odotti jotain, mikä sai Effyn paljon tavallista tavoitehakuisemmaksi. Yleensähän matkasta olisi otettu irti kaikki mahdollinen ja kierretty lähes koko kaupunki ennen määränpäätä.

Toisen mulkaisu sai punapään hymyilemään tuolle muka hyvinkin viattomasti. Sormenpäät hipaisivat kerran miehen vatsaa niin, että sen saattoi joko tulkita vahingoksi tai jonkinlaiseksi vihjeeksi. Niinpä niin. Efia nautti toisten kiusaamisesta.
Xero kielsi kyseenalaistamasta ja Effyn hymy leveni. "Herra on hyvä ja näyttää, ettei ole pelkkää puhetta."
Tyttö oli arvannut vampyyrin ihmettelevän seuraavaksi hänen asuinpaikkaansa, muttei tälläkään kerralla suoraan ilmoittanut omistavansa kasapäin rahaa. "Ihan hyvin, kiitos kysymästä", tämä sen sijaan vastasi ärsyttävän ympäripyöreästi. "Naapurit ovat egoistisia porvareita, mutta niiltäkin saa olla melko rauhassa."

Matkalla Effy pohti hetken kuinka paljon Xero mahtaisi yllättyä hänen kattohuoneistonsa näkemisestä. Tuuli puhalsi punaisiin hiuksiin ja sai Efian tuntemaan olonsa suorastaan nostalgiseksi. Tyttö naurahtikin kerran itsekseen sille sairaan kauniille vapauden tunteelle ja tiedolle siitä, että voisi kuolla taas millä hetkellä tahansa. Siitä Effy oli riippuvainen.

Hollywoodin alueelle saavuttaessa Effy kohotti itseään hieman seisomaan, jotta toinen varmasti kuulisi tuulen suhinalta. "Seuraavasta oikealle, ensimmäinen piha", tyttö sanoi lähellä vampyyrin korvaa, päästi jopa toisen kätensä irti tuon keskivartalosta ja viittasi sillä sivulle, kohti järjettömän korkeita valkoisia kerrostaloja.

Xero olisi kaiketi sekä hämmentynyt, että loukkaantunut mikäli toinen olisi koettanut kieltää häntä ajamasta ja vaatinut kuskin paikkaa itselleen. Tosin tuskin hän olisi loukkaantumistaan sen suuremmin toiselle näyttänyt...Tai kuka tietää, kenties olisikin.
Kaikesta huolimatta oli heidän kumpaisenkin terveyden kannalta parempi, ettei toinen sanonut mitään mikä olisi voinut loukata Xeroa. Jos toinen olisi sanonut, tämä olisi vaarantanut ensimmäisenä oman terveytensä, sillä Xero ei aikonut sietää häntä loukanneita ja saattaisi kyllä käydä naisen kimppuunkin tämän hakatakseen - ja toisaalta tämä olisi vaarantanut myös vampyyrin jo aikoja sitten menetetyn terveyden, jonka nykyiset rippeet riippuivat aika tavalla crackin varassa. Crackin, jota hän toivoi voivansa hankkia toisen kautta.

Vampyyri tunsi sormenpäät vatsallaan ja kurtisti kevyesti kulmiaan, itsekseen. Hän ei tahtonut eleelläkään kertoa toiselle tiedostaneensa tämän sormet. Toinen olisi kuitenkin käynyt ainoastaan omahyväiseksi, mikäli hän olisi reagoinut tämän sormiin jollain tapaa.
Xero piti suunsa kiinni. Hänen ei tarvinnut kertoa toiselle näyttävänsä, ettei kyse ollut pelkästä puheesta. Liika puhuminen olisi ainoastaan vakuuttanut Effyn jostain aivan muusta ja toisaalta...Hän ei muutoinkaan keksinyt kuinka tuohon haasteenakin vastaan otettavaan lausahdukseen olisi pitänyt suhtautua ja kuinka siihen olisi kannattanut vastata.
Toisen asunnosta puhuttaessa hän ainoastaan tuhahti kevyesti, ennemminkin huvittuneena kuin ärtyneenä. Oli siinäkin aikamoinen nainen! Hyvin tämä ainakin vaikutti pärjänneen maailmassa, jossa miehiä yleensä pidettiin niinä vahvempina osapuolina - ja jotka usein sitä olivatkin.
Xero ei välttämättä olisi sanonut, että miehet hallitsivat maata, mutta totuus oli kuitenkin lähellä sitä. Joskin usein miehillä oli sormustettu nainen heitä puolestaan komentamassa, joten sinänsä tasa-arvo säilyi.

Xero käänsi päätään sivulle toisen kohottautuessa varsin uskaliaasti istuimeltaan. Vampyyri nyökäytti kevyesti päätään toisen sanoille, jotka olisi kaiketi kuullut vaikka tämä olisi istunut aloillaankin. Vampyyrin kuulo oli kuitenkin jossain määrin ihmisten kuuloa parempi.
Xero hidasti moottoripyörän vauhtia ja kääntyi oikealle kuten toinen oli neuvonutkin. Hän ei voinut estää hämmennystä kohoamasta kasvoilleen kun hän tajusi millaiselle seudulle todella oli tullut.
Vampyyri pysäytti oikean talon eteen moottoripyörän renkaat asfalttia vasten sauhuten ja otti toisella jalallaan vastaan pyörän painon, jottei Effy vahingossakaan putoaisi alas pyörän selästä. Hän ei sentään tahtonut tappaa tai loukata mahdollista uutta diileriään.
Siitä oli kauan, kun Xero oli viimeksi asunut hienostoalueella ja silloinkin hän oli tuntenut olevansa pikemminkin Wrathin koira kuin todella jokin elävä olento kyseisessä hienossa rakennuksessa. Ja siitäkin oli jo ainakin sen sata vuotta aikaa! Tai lähemmäs...Äh, hän ei ollut pysynyt mukana vuosissa. Hän oli kaikesta huolimatta syntynyt köyhään maalaisperheeseen eikä ollut koskaan itse saanut ansaittua tarpeeksi rahaa ylellistä elämää varten. Wrath oli hänen pankkiautomaattinsa, joka syyti kaiken sen rahan jota hän käytti.
Xero koetti peittää kasvoilleen kohonneen puolittain ihailua, puolittain hämmennystä kuvaavan ilmeen ja yskäisi vaimeasti.
"Aika cool."

Suuren parkkipaikan kohdalle saavuttaessa Effy irrotti otteensa toisesta ja haroi tulipunaisia hiuksiaan, jotka olivat tavallistakin enemmän sekaisin matkan jäljiltä. Sitä tyttö toivoi itsekin olevansa tänä yönä. Hän nojasi taaksepäin ja heilautti oikean jalkansa Xeron selän yli, asettaen sen sitten ristiin vasemman päälle. Punapäästä olisi varmasti notkeuden puolesta tullut hyvä strippari, mutta todennäköisesti tämä olisi rikkonut jotain lasista ensimmäisen miehen kasvoihin, joka yrittäisi koskea ilman lupaa. Onneksi Efialla ei kuitenkaan ollut taloudellisen tilanteensa suhteen myöskään sitä ongelmaa, että hän joutuisi alentumaan siihen hommaan.

Effy vilkaisi sivusilmällä Xeron reaktiota, mikä nyt ei kuitenkaan ollut hänelle kovin tärkeä. Hän ei kuulunut niihin ihmisiin, jotka tahtoivat osakseen kunnioitusta tai ihailua siksi, että olivat varakkaita. Eihän Effy loppujen lopuksi ollut ansainnut itse kuin murto-osan rahoistaan. Niinpä kaikki olisi hyvin niin kauan kun Xero ei tuntisi oloaan liian ahdistuneeksi tässä elitistisessä ympäristössä.

"Onhan se aika vaatimaton", Effy naurahti ja nousi pois moottoripyörältä. Hän työnsi käden taskuunsa ja veti sieltä pitkän, sormen paksuisen ketjun, jossa roikkui muutama avain. "Ainakin sisällä saa olla rauhassa."
Effy asteli sulavasti kerrostalon ulko-ovelle päin ja viittasi toisella kädellään huolettomasti vampyyrin seuraamaan, vaikka varmasti tuo olisi sen itsekin tajunnut. Avaimet kilisivät samaan tahtiin vyöllä roikkuvien käsirautojen kanssa kun punapää työnsi yhden niistä lukkoon. Tämän jälkeen oli vielä näppäiltävä turvakoodi. Efian mielestä se oli äärettömän turhaa. Saattoihan se tietysti pitää murtovarkaat poissa, mutta se teki myös asukkaiden sisäänpääsystä naurettavan hankalaa. Sitä paitsi sellaisessa paikassa asuvilla oli varaa tulla ryöstetyksi parikin kertaa.

Hissimatkan ylimpään kerrokseen olisi voinut luulla kestävän pitempään, mutta tietenkin hienostoalueella sekin teknologia oli korkealaatuista ja huipulle saavuttiin nopeasti. Perillä Efia käveli tyynesti hiljaisen rappukäytävän toiseen päähän, avasi näppärästi asuntonsa oven ja astui sisään.
"Tervetuloa", hän sanoi hiljaa.
Suoraan olohuoneeseen aukeava eteinen oli hämärä ja hyvin miedosti tupakantuoksuinen, niin kuin oikeastaan koko muukin asunto. Sisustuksessa oli käytetty mustaa, valkoista ja punaista, mitkä pääasiassa olivat Efian lempivärejä. Huoneistosta saattoi varmasti päätellä, ettei sen omistaja ollut köyhä. Silti Effy oli hankkinut vain kaiken, mitä omasta mielestään tarvitsi viihtyisään elämään ja jättänyt turhuudet vähemmälle. Seinät oli melkein tapetoitu julisteilla, joista suurin osa oli metallibändien levyjen kansikuvia tai muuten vain kauniilla tavalla synkkiä aiheita.
"Juotavaa?" tyttö ehdotti avatessaan näppärästi buutsien vetoketjut ja tutkaili samalla Xeroa kysyvästi kulmiensa alta.

Xeron yllättävän suostuvaiset hiukset olivat entisellä tolallaan nopealla hiusten haromisella – asia olisikin sitten aivan päinvastainen, jos vampyyri päättäisi leikata hiuksensa. Ne olisivat päivässä parissa jälleen yhtä pitkät.
Tosin mielenkiintoista silti, etteivät ne kasvaneet yhtä nopeasti viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Xerollahan oli luonnostaan pellavanvaaleat hiukset, jotka olivat pari sataa vuotta sitten ylettyneet hipomaan nuorukaisen alaselkää. Olikin vienyt aikansa ennen kuin hän oli saanut värin jäämään hiuksiinsa ja ne pysymään mielestään ‘sopivan’ lyhyinä. Joskin hän joutui yhä värjäämään hiuksiaan kerran kuukaudessa ja leikkaamaan kerran kahdessa viikossa, jotta ne pysyivät sellaisina kuin nyt olivat.

Vampyyri ei totta puhuen edes huomannut toisen heilauttavan jalkansa moottoripyörän ylitse. Hän tunsi ainoastaan toisen vartalon, kun tämä vetäytyi kauemmas hänestä.
Talo oli upea. Hillitty ja varmasti aikamoisen omaisuuden arvoinen! Mikäli toinen asui vuokralla, tämän vuokran täytyi olla ihan perkeleen suuri! Joskin jos Effyllä oli varaa maksaa lukaalistaan vuokraa niin tällä oli taatusti rahaa myös ostaa asuntonsa omakseen.
Xero itse oli varsin säästeleväinen omien rahojensa kanssa eikä olisi käyttänyt niitä hienoon asuntoon, koska hän harvemmin pääsisi sitä muille esittelemään.

Xero seurasi kenties ketterästi, mutta omalla tavallaan löntystellen Effyn perässä ovelle. Vampyyri kiinnitti vasta nyt paremmin huomiota ihmisnaisen asusteisiin. Hän luonnostaankin painoi pikkuseikatkin merkille tutustuessaan uusiin ihmisiin, se vain, ettei hän itse juuri keskittynyt niihin – paitsi kenties jälkikäteen tilannetta tarkemmin pohtiessaan.
“Hmm, et kai kuvittele noiden pitelevän vampyyriä?” Xero tiedusteli virnistäen ja nyökäytti toisen vyöllä roikkuvia käsirautoja kohden. Oman aikansa trendi kaiketi tuokin. Mikäli toinen kantoi niitä mukanaan tositarkoituksessa, ei Xero saattanut kuin ehdottaa nippusiteitä. Ne toimisivat huomattavasti paremmin, jopa vampyyrin tapauksessa.

Xero naurahti toisen ryhtyessä näppäilemään turvakoodia. Hyvänen aika, ainoastaan vampyyrijengin johtajan asunto oli tuolla tavoin suojattu!
Xero pysähtyi hissin ovilla ja tuijotti toista järkyttyneenä.
”Ku-kuule, minä kun en…O-oikeen pidä…Ahtaista ja…Suljetuista tiloista…En pidä ollenkaan”, Xero mumisi ja puristi silmänsä kiinni haparoidessaan tiensä hissiin. Ei hän nyt ihmisnaiselle voinut myöntää pelkäävänsä hissejä! Pakko hänen oli ainakin koettaa olla miehekäs ja-
Hissin lähtiessä liikkeelle vampyyri sähähti ja valahti hissin nurkkaan mahdollisimman pieneksi – mutta Xeron tapauksessa kuitenkin suhteellisen suureksi -, mustaksi mytyksi, josta saattoi erottaa vain hänen hiuspehkonsa verran valkeaa.
Se siitä miehekkyydestä sitten.

Xero ryömi täristen ulos hissistä ja hypähti ketterästi jaloilleen tajutessaan päässeensä todella ulos siitä pikkuhelvetistä. Vampyyri pörrötti hiuksiaan ja marssi toisen ohi tämän asunnon eteiseen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, selkänsä suoristaen ja sen suuremmin ruumiinsa lihaksia peittelemättä.
Hänestä olisi kyllä hajottamaan toisen asunto säpäleiksi, se vain, etteivät hissit…Olleet oikein hänen juttunsa. Hän oli sentään syntynyt yli kaksi sataa vuotta sitten! Silloin ei ollut ollut hissejä eikä pahemmin pieniä, ahtaita ja suljettuja tilojakaan! Nykyaika oli tavallaan jopa pelottava.

Xero antoi katseensa kiertää Effyn asunnossa ja nyökäytti kevyesti päätään kuin antaen sisustukselle hyväksyntänsä – vaikkei toinen sitä nyt todennäköisesti edes kaivannut.
“Ahm, joo”, Xero vastasi lyhyesti ja antoi toisen päättää mitä juotavaa tämä hänelle tarjoaisi. Hissimatkan jälkeen juotava ei tosiaan kuulostanut huonolta idealta. Vampyyri potki helposti kengät jaloistaan ja jatkoi lupaa kyselemättä pidemmälle asuntoon, olihan Effy itse toivottanut hänet tervetulleeksi!