Para-noir Mind

//Hoh, oli itsellä aikaa. Pormestari tänne suorittamaan 'virkatehtäviään'. ;)//

Jostain kumman syystä Alec oli ajautunut strippiklubiin yhtenä Los Angelesin myöhäisenä iltana. Tai ehkei se niin kummaa ollut kun Anke oli ollut sen takana, eikä miehen vastusteluista ollut mitään hyötyä. Ennemmin hän istui strippibaarissa kuin kuunteli päänsärkyä aiheuttavaa lapsellista, kirkuvaa jodlausta päänsä sisällä. Usein hän toivoi että hänen päänsä vain yhtäkkiä räjähtäisi, jolloin kivulias särky loppuisi siihen ja hän saisi rauhan - ellei mies joutuisi helvettiin, jos sellaista ylipäänsä oli edes olemassa.
Oli asialla valoisakin puoli: Anke oli hiljentynyt heti kun Alec oli istahtanut alas jakkaralle baaritiskin ääreen. Hän oli onnistunut pysymään tyynenä vaikka hänen pulssinsa oli kiihtynyt niin että hän kuuli jokaisen sydämen lyöntinsä ja nihkeät kätensä tärisivät tavallista enemmän. Mutta istuttuaan hetken aikaa aloillaan, hengittäen muutaman kerran rauhallisesti sisään ja ulos, Alec onnistui pysymään tyynenä.

The Silver Marquisissa välkehtivät kirkkaat värivalot joiden vuoksi Alec oli ottanut yhden tabletin päänsäryn estämiseksi, ihan vain varmuuden vuoksi. Joskus välkkyvät valot saattoivat aiheuttaa päänsärkyä tai pahimmassa tapauksessa migreeniä, eivät aina mutta joskus.
Sääli ettei sinulla ole epilepsiaa, Alec kuuli yllättäen harmistuneen huokauksen kun hän katseli välkkyviä valoja.
Mies ei viitsinyt vastata kommenttiin mitään, räpäytti vain kerran silmiään. Hän katseli hetken aikaa strippareita joiden lanteet keinuivat viettelevästi ja kutsuvasti. Joidenkin iho kiilsi hiestä vaikka vaatetus oli hyvin vähäistä, mutta osa näytti kylmän viileiltä vakavilla kasvoillaan ja iho kiilsi vain hieman, omaa luonnollista kiiltoaan.

"Hoi, siirrä takkisi pois", kuului baarimikon käskevä äänensävy ja sormien napsahdus.
Alec käänsi päätään hämmästyneenä ja tuijotti baarimikkoa, joka osoitti tiskin päällä lojuvaa tummansinistä kipparitakkia. Alec kohotti kätensä, nosti takin syliinsä pyytäen hiljaa anteeksi baarimikolta ja asetteli takin huolellisesti kuin pitäen huolen siitä ettei takkinsa rypistyisi.
Tuskin sentään täällä tarvitsee stondista peitellä.
"Sellaisen kun saisikin...", Alec mutisi hiljaa punattujen huultensa välistä.
Voi anteeksi, unohdin jo että olet impotentti.
'Kunpa olisinkin.'
Raakkuva nauru kaikui Alecin korvien välissä, joka sai miehen naaman vääntymään tuskalliseen irvistykseen niin, että hän joutui peittämään kasvonsa käsiensä taa jottei kukaan vain katselisi häntä. Hän ei halunnut joutua huomion keskipisteeksi, hän ei halunnut että ihmiset eivät katselisikaan strippareita vaan häntä. Käsiensä piilossa hän pystyi kuiskimaan hiljaa, käskemään Ankea hiljentymään ja lopettamaan typerien kommenttien laukominen. Hän oli jo tullut hämyiseen strippiklubiin Anken pyynnöstä, mutta se ei nähtävästi riittänyt pitämään ääntä hiljaisena.

Raakkuvan naurun hiljennettyä Alec piteli vielä hetken aikaa käsiään kasvoillaan, ennen kuin laski ne alas oltuaan täysin varma että hänen kasvojensa ilme näytti tyyneltä. Hän oli meikannut oikean silmänsä mustaksi, joka Anken sanoja lainaten näytti siltä kuin mies olisi saanut turpiinsa. Huulissa oli tummanpunaista huulipunaa joka toi paremmin Alecin huultenmuodon esille. Hän oli aamulla ajanut vasemman puoleisen sivun päästään tuttuun tapaan kokonaan kaljuksi, mutta korvan eteen oli jäänyt pidempiä mustia hiuksia pulisongiksi.
Yllään hänellä oli vaaleanharmaa kauluspaita, jonka hihat Alec oli käärinyt kyynärtaipeiden yläpuolelle ja ylimmät napit avannut auki, löysännyt kapeaa mustaa kaulaliinaansa joka toimi hänellä yleensä solmion virkana. Jaloissaan hänellä oli mustat liituraita housut ja tylsän tavalliset mustat tennarit. Ei ollut kovinkaan yllättävää ettei Alecilla ollut mitään repäisevän näköisiä vaatteita yllänsä, sillä hän pelkäsi herättävänsä niillä liikaa huomiota.

"Tulitko tänne vain istumaan vai tahdotko jotain?"
Baarimikon kysymys sai Alecin pienesti säpsähtämään ja hän kohotti katseensa tiskiltä baarimikkoon. Alec räpytteli muutaman kerran silmiään, avasi suunsa muttei saanut sanotuksi mitään. Tequila ei kyllä olisi pahitteeksi. Tai viski, savukkeen kanssa.
"Tupakka-aski, kymmenen savukkeen. Punaista, merkillä ei väliä. Ja...", Alec aloitti.
Cosmopolitan!
"...Cosmopolitan", mies päätti sanansa ja kesti hetken aikaa ennen kuin hän tajusi mitä oli sanonut. Hän aukoi suutaan peruakseen Cosmopolitanin, mutta liian myöhään: baarimikko valmisti jo drinkkiä. Alec taas oli liian kohtelias peruakseen enää drinkkiä.
"En pidä Cosmopolitanista", hän supatti suutahtaneena kulmiaan kurtistellen.
Nyt pidät.
Eikä kauaakaan kun sinisen värinen drinkki ilmestyi Alecin eteen, yhdessä tupakka-askin kanssa. Mies kohotti hämmentyneenä kulmiansa. Ei hän aiemmin ollut sinistä Cosmopolitania juonut.
Hän todella oli usean tupakan tarpeen.

//otsikko ja aloitus on vähän mitä on, parempaa en keksinyt. x)//

// Minä ehdin kyllä kotiin opiskelukaupungistani neljään mennessä vaan sen jälkeen mua vietiin niin ettei mitään rajaa; kauppaan, sitten selvisi että unohtui kananmunat, piti käydä toisessa kaupassa ja sitten piti isäkin hakea ja- voi nyt jeesus kun ihmistä viedään x'DD \\

Pormestari Alastair Camille Benedict Winthrop III, lyhyemmin vain Camille, oli mies, jonka useat tiesivät, mutta vain harvat tämän ulkonäöltä - käytöksensä ja äänensä olivat kaiketi tutumpia. Eihän kaupungin Pormestari tietenkään voinut kieltäytyä radiohaastatteluista ja toisaalta...Hänestä kiersi monenlaisia huhuja ympäriinsä - suurin osa oli täyttä valetta. Paitsi se, että hän harrasti seksiä sihteerikköjensä kanssa.
Toki hänestä oli ripustettu kuvia sinne tänne, mutta kiitos loistavan sensuurin, ne olivat usein siten muokattuja, ettei niistä oitis häntä tunnistanut, ellei sitten tarkkaillut hänen kasvojaan tiiviisti.

Nyt Pormestari saapasteli mustissa vaatteissaan opiskelukaupungin osassa sijaitsevaan strippiklubiin edes tietämättä kuinka oli tarkalleen ottaen päätynyt tähän kaupunginosaan. Mielessään pyörivät ainoastaan äskeiset muistikuvat taivaalla pyörteilevistä, kauniin violeteista pilvistä ja golfista. Hmh!? Hänhän vihasi golfia! Vai vihasiko sittenkään?
Ajatteliko hän edes golfia vai oliko mielessään sittenkin kroketti? Camille kurtisti sileiksi ajeltuja kulmiaan ja mutristi mietteliäänä huuliaan samalla kun astui sisään klubiin.
Hänen musta, yhtälailla mustien, suorastaan silkkisten karvojen peittämä paitansa loppui hänen noinsanotun vyötärönsä tienoille ja se paljasti altaan mustan, tiukahkon paidan helman. Tuo alempi paita puolestaan jatkui aina miehen lantiolle saakka. Hän ei voinut sanoa pukeutuneensa parhaimpiinsa, mutta toisaalta...Pormestari ei mielestään yli kahden metrin pituudessaan muuta voinut ollakaan kuin edukseen, oli sitten vaatteisiin verhottuna tai vaikka täysin alastomana.
Mustat, tiukat keinonahkahousut korostivat Pormestarin laihoja reisiä ja paksupohjaiset maiharit lisäsivät hänen pituuttaan liki viidellä senttimetrillä. Musta nahkastetsoni päässään, mustat hiuksensa sen allakin takutettuina hän vaikutti pikemminkin synkeältä cowboynarkkarilta Los Angelesin Pormestarin sijaan.

Camille harppoi tiskille ja tönäisi vahingossa miestä, jonka viereen oli asettumassa. Päätään kääntäessään hän totesi vieressään istuvan miehen olevan kaiketi ennemminkin poika, mutta oliko tuolla nyt sitten väliä? Kaikesta huolimatta hän oli lähestulkoon vähällä tyrkätä toisen alas baarijakkaralta ja reagoikin nopeasti siltä varalta, että toinen olisi vähällä pudota.
"Oi voih", Camille mumisi ja kohotti toisen kätensä suunsa eteen, tuijotti toista hetken voimakkaasti mustalla kajaalilla rajatuin silminsä ja ryhtyi sivelemään sormenpäillään ylähuultaan, "Turpiisiko olet saanut?"
Kyllähän Pormestari oli perillä meikeistä, joilla sai nykyään aikaiseksi mitä tahansa ja hänen mielessään välähtikin se vaihtoehto, että toinen oli itse itsensä tuonnäköiseksi meikannut, mutta kaikesta huolimatta, tämä näytti yksinkertaisesti turpiinsa saaneelta.
Ei tätä seikkaa osannut itse Pormestarikaan kiertää.

//Heh, no eihän siinä mitään jos on vietävänä. :D//

Alec ei uskaltanut koskea cocktaillasiin, sillä hän tiesi ettei pitäisi juoman mausta. Hän oli muutenkin pitänyt cosmopolitania enemmän naisten juomana, eikä hän nyt sentään nainen ollut vaikka meikkiä saattoi käyttääkin. Muttei hän silti naisellisesti meikannut.
Alec kaivoi nahkalompakon esiin housujensa taskusta ja löi setelin tiskille, joka kuitenkin katosi pian yhdessä baarimikon käden viuhahduksessa. Sujautettuaan lompakon takaisin taskuun Alec avasi tupakka-askin ja veti sieltä yhden savukkeen, jonka ympärille puristi tiukasti huulensa.

Alec kaivoi sylissään lepäävän takin taskusta sytkärin, joka kulki varmuuden vuoksi mukana äkilliseen tupakan tarpeeseen mikä iski suhteellisen harvoin. Hän ei kuitenkaan kerennyt sytyttää tupakkaansa kun joku ilmestyi baaritiskin luo ja tuuppasi Alecia niin, että hän oli vähällä pudota alas jakkaraltaan. Hän horjahti hieman, mutta sai jotenkin toisella jalallaan otettua vastaan niin ettei mätkähtänyt alas maahan, kyyristeli hetken paikoillaan ja savuke tipahti alas lattialle.
Yksi savuke sinne tänne, se ei ollut vakavaa. Vahinkojakin sattuu, ei siinä mitään. Mutta koskettaminen oli jo hieman huonompi juttu. Kyllä Alec sen ymmärsi että se oli vahinko, viaton kosketus ja Charity-mummon tiukkojen aivopesevien opetuksien ansiosta hän ei haastaisi riitaa vaan antaisi asian olla. Mutta kommentti jonka tuuppija oli lausunut, sai miehen epäilemään oliko tuuppiminen sittenkään ollut vahinko. Tahallinen tuuppaus tarkoitti tahallista koskettamista ja siitä Alec ei pitänyt. Mutta hän ei kuitenkaan tiennyt kuinka hänen pitäisi suhtautua siihen, sillä hän ei tiennyt varmasti oliko se tahallinen tuuppaus vai pelkkä vahinko.

Lyö sitä! Sitten teitä on kaksi turpiinsa saanutta! Lyölyölyö! Alec kuuli innostuneen ja yllyttävän naisäänen. Mutta mies ei löisi, hän ennemmin hakkaisi omaa päätään tiskiä vasten.
"No sinä ainakin olisit sen tarpeen", Alec tiuskaisi ärtyneenä kulmiansa kurtistaen, tietämättä oikein itsekään osoittiko hän sanansa tuuppijalle vai Ankelle joka yhä vain yllytti Alecia lyömään tuuppijaa.
Alec hengitti hetken sisään ja ulos, kuiskutti nopeaan tahtiin hiljaisia käskyjä Ankelle lopettamaan ja pysymään vaiti. Tärisevät kädet tuntuivat aavistuksen nihkeämmiltä ja Alecin pää nytkähti omituisesti muutaman kerran. Tällaiset tilanteet olivat rasittavia, niistä ei tiennyt kuinka olisi pitänyt suhtautua eikä hän voinut kysyä suoraan oliko häntä tönäisty vahingossa vai tahallaan. Tilanne tuntui ristiriitaiselta.
Joojoo. Muuten, unohdit takkisi.
Mies katsahti alas ja huomasi takkinsa lojuvan lattialla, joka oli tipahtunut horjahduttuaan. Alec jäi kuitenkin istumaan hetkeksi aloilleen, katseensa poukkoillessa tiskiltä kattoon ja sieltä reisiinsä, niistä vielä käsiinsä joista toisessa hän puristi sytkäriään nyrkkinsä sisällä. Ei hänen tarvitsisi kuin kumartua alas ja nostaa takkinsa takaisin syliinsä. Sitten hän voisi pyytää kohteliaasti anteeksi tuuppijaltaan tiuskaisuaan ja asia jäisi siihen. Aivan niin, niin Alec tekisi ja kaikki olisi taas hyvin.

Alec laski sytkärin kädestään tiskille ja kumartui nappaamaan kipparitakkinsa lattialta. Hän suoristautui rauhallisesti ylös, laski takkinsa syliinsä huolitellusti ja jälleen hän varmisti, ettei se rypistyisi liikaa. Huokaistuaan hiljaa aavistuksen helpottuneena, hän kääntyi hieman jakkarallaan kohdatakseen tuuppijansa - mutta saman tien hän tunsi kuinka pupu meni yllättäen pöksyyn. Ei hän voinut olla huomaamatta kuinka pitkä toinen oli ja Alecista tuntui että hän vain kutistui yhä pienemmäksi ja piennemmäksi baarijakkarallaan. Hän oli luullut tuuppijansa olevan joku... normaalipituisempi.
Et kai nyt sentään jotain oudon näköistä cowboyta pelkää? Lehmäkö olet?
Alec hätkähti hieman Anken kommentista ja vasta silloin hän huomasi asustuksen josta epäilemättä tuli mieleen cowboy, mutta jossa oli ehkä jotain narkkarimaista myös. Sen enempää hän ei uskaltanut enää katsoa toista, ei hän siinä tilassa pystyisi edes yhtä kohteliasta anteeksipyyntöä lausumaan. Mitään sanomatta Alec kääntyi pois päin toisesta ilmeetön ilme kasvoillaan ja kätensä tärisivät hieman voimakkaammin.
Yllätykset - niistä hän ei myöskään pitänyt.

Pormestari tarkkaili toista, selkeästi turpiinsa saaneen näköistä miestä ja odotteli tältä kommenttia, joka kertoisi tämän selvinneen töytäisystä, vaikka Camille nyt ymmärsikin toisen siitä selvinneen.
Kommentti, jonka hän osakseen sai oli kuitenkin yllättävän äksy ja hän sai muistuttaa itseään siitä, ettei toinen voinut millään tietää kuka hän oli. Joskin hän ei edes Pormestarin virassaan ollut tehnyt suuriakaan tämän kaupungin hyväksi. Minkäs sille mahtoi, hän nautti kaaoksesta.
Sen sijaan, että olisi loukkaantunut Camille antoi ennemminkin ilahtuneelta vaikuttavan, lähestulkoon tyttömäisen kikatuksen karata huuliltaan ja hän taputti käsiään yhteen vain lisäten ilahtuneen oloista vaikutelmaa.
"Khih, johan olet äksy tapaus, khee!" Camille hihkaisi virnuillen leveän, jo itsessäänkin lähestulkoon mielipuolisen hymyn kohota huulilleen. Ja kun tuohon hymyyn lisäsi mustalla paksulti rajatut, pitkien ripsien reunustamat, suurehkot - joskin hailakanvihreät - silmät, jotka tuijottivat toista tiiviisti, kertaakaan kohteestaan luopumatta, oli vaikutelma jo aika hirvittävä.
Camillen ylähampaat kurottautuivat hänen alahuulensa päälle ja upposivat tummanpunaiseen alahuuleen hänen ryhtyessä puremaan alahuultaan mietteliäänä. Jaa, mitäkö hän mietti? Noh, mitä kaaoksesta liki orgasminsa saava Pormestarin kutale sitten saattoi pohtia tavatessaan kiukkuisen nuoren miehen!?

Camille käännähti hetkeksi baarimikon puoleen.
"Hmmm, kuules...Sinä...Anna minulle jotain alkoholipitoista ja iloisen väristä", Pormestari päätti todettuaan tarjolla olevien drinkkien listan aivan liian pitkäksi, jotta hänen mielenkiintonsa oilsi säilynyt sen loppuun saakka.
Hän käännähti kannoillaan ja nappasi samalla kävelykeppinsä vyöltään, sen oltua sopivasti roikkumassa hänen vyölenkistään.
"Hei Sinä, raivostuneenoloinen nuorimies", Camille aloitti jälleen toisen puolittain tahallisen, mutta vähintäänkin yhtä suurilta osin myös tahattoman häiriköinnin ja kiusaamisen ja tökkkäsi tätä kävelykepillään, "Pidätkö jäätelöstä? Vaahtokarkeista? Vai onko tosiaan niin, ettei nykyihmisillä ole enää makuaistia? Olen aina tahtonut tietää!"
Camille kumartui toisen puoleen samalla kun nappasi jostain vaatteidensa kätköstä pienen pussillisen karamelleja. Pormestari heitti yhden kirkkaanvärisistä makeisista suuhunsa, vieden kasvonsa hänestä poispäin kääntyneen nuorukaisen olkapään yli siten, että saattoi kurkistaa tämän olkapään takaa ja nähdä tämän kasvot.
Silmänsä laajenivat entisestään kuin suurestakin mielenkiinnosta, ja jos totta puhuttiin, Camille osasi olla kiinnsotunut lähestulkoon mistä aiheesta tahansa, joten ehkei tämä kaikki ollutkaan hänen osaltaan silkkaa teeskentelyä.
"Älä vain sano minulle, että olet tosikko, oletko? Hm? Oletko?"

Pitkä tuuppija päästi omituisia kikatuksia suustaan, jotka kuulostivat Alecin korvaan hivenen huvittavalta - muttei kuitenkaan niin huvittavalta että hän olisi itse nauranut tai edes hymyä suonut niille. Hän ei myöskään ilahtunut siitä että toinen piti häntä äkäpussina.

Alec tunsi yllättäen tökkäisyn joka sai hänen selkänsä kaartumaan refleksinomaisesti ja mies veti henkeä sisään hampaidensa välistä hiljaa sihahtaen. Sitten seurasi kysymyksiä vaahtokarkeista ja nykyihmisten makuaistista. Miksi häneltä tuommoisia kysyttiin? Aivan kuin kajahtanut namusetä olisi ollut hänen kimpussaan.
Itsekin olet yhtä kajahtanut - samoin kaikki muut täällä.
"Mutta olen silti järkevämpi kuin tuo", Alec mumisi synkkänä takaisin huultensa välistä.
Juo cosmopolitanisi äläkä väittele vastaan.
Alec totteli ja otti käteensä sinisen cosmopolitanin, jota joi muutaman kulauksen kuin voisi täten vältellä sokerisia kysymyksiä. Ja hän kun oli luullut ettei joutuisi kenenkään huomion kohteeksi jollain tapaa, eihän hän näyttänyt edes sen vertaa mielenkiintoiselta että joku olisi uskaltanut edes tulta kysyä häneltä. Ja nyt hän oli joutunut kävelykepin tökkimisen uhriksi ja vastailemaan kysymyksiin nykyihmisten makunystyröistä tai jostain!
Yhtä hyvin Alec olisi voinut olla vastaamatta mutta eihän se olisi kohteliasta - vaikkakin epäkohtelias käytös yleensä ajoi muut pois, mutta eihän mies sitä tajunnut sillä hetkellä.
"See... öh. Jaanoeeikai. Taisiison...erottaa makean ja happaman...jäätelön... kai", Alec vastasi epäselvästi, tietämättä oikein itsekään mitä yritti selittää sekavilla sanoillaan.

Kun toinen kurkisti Alecin olkapään takaa, Alec vältteli katsekontaktia ja joi uuden kulauksen cocktaillasistaan ennen kuin laski sen tiskille sytkärin vierelle. Toisen kysymys sai Alecin hieman hämmästymään. Mies avasi suunsa mutta ei saanut mitään muuta ääntä aikaan kuin hiljaisen pihahduksen. Hänen päänsä täyttyi ristiriitaisilla ajatuksilla kun hän mietti oliko hän tosikko. Ehkä hän oli, enemmänkin kuin vähän mutta voiko tosikko olla välillä hermoraunion partaalla ja impulsiivinen? Kyllä, kyllä voisi mutta hymyileekö tosikko koskaan?
Mikä oli oikeasti tosikko?
Ääh, hymyile nyt vain ja nyökytä päätäsi, kyllä se tajuaa, kuului Anken kyllästyneen kuuloinen ääni.
Alecin pää nytkähti hieman ja hän yritti tavoitella hymyä huulilleen, joka oli myös yhtä sekamelskaa: alahuuli mutristui jonka jälkeen suupielet kohosivatkin yllättäen ylemmäs, paljastaen kellertävät hampaat ja punertavat ikenet mutta sulautui vaisumpaan hymyyn ja siitä taas mutristuneisiin huuliin.
Kaikki tuntui niin sekavalta ja Alecin seurana oli vielä kaksi kummajaista joista toinen ajatteli vaahtokarkkeja ja toinen vain käskytti ja arvosteli taustalla. Hän nosti kätensä haromaan mustia hiuksiansa ja hänen katseensa poukkoili sinne tänne, kaikkialle muualle kuin muihin ihmisiin.
"Sinusta ei ole mitään hyötyä, nolaat vain minut kaikkien nähden", Alec mumisi itsekseen hermostuneena ja tukisti omia hiuksiaan. "Typeriä neuvoja, typeriä kysymyksiä... vaahtokarkkeja, makuaisteja, hymyilyä..."
Alec otti tiskiltä cosmopolitansa ja joi loput juomastaan yhdellä kulauksella. Hän pamautti lasin tiskille ja otti tupakka-askin tärisevin käsin, vetäen sieltä yhden savukkeen mumisten yhä itsekseen vaahtokarkeista.
"Vaahtokarkkeja... ällön pehmeitä... vaahtokarkkeja! Niihin voi vain tukehtua... syödä kokonaisena ja tukehtua niihin, juuri niin! Ällöjä... vaahtokarkkeja..."

Toinen ei kenties ollut tehnyt mitään erikoista saadakseen Pormestarin huomion kiinnittymään itseensä, mutta kenties se oli juuri yksi niistä syistä, joiden vuoksi tämä nyt sai yli kaksimetrisen sekopään huomion osakseen. Toisaalta toisessa ei myöskään ollut noin ulkoisesti mitään äärimmäisen erikoista, mutta jo tämän hakatunnäköiseksi maalattu silmäkin riitti kiinnittämään Camillen huomion. Ja toisaalta...Ei hän voinut väittää toisen mitään perusmassaakaan olevan, noin ulkoisesti ainakaan.

Camille kurtisti kulmiaan toisen mumistessa jotain itsekseen. Tuon havaitseminen sai leveän virneen kohoamaan hänen huulilleen. Toinen ei siis kaikesta huolimatta voinut olla täysin selväjärkinen! Mikä olikaan sen parempaa kuin kiukkuinen sekopää, jota häiritä läsnäolollaan ja hilpeydellään! Oli siihenkin kenties syynsä, miksi kaikki eivät pitäneet kaupungin Pormestarista.
Pah, kuka nyt ei hänestä olisi pitänyt!?
Tummatukka odotti vastausta ja sen saadessaan hän ymmärsi vastauksen ainoastaan hämmentävän häntä entisestään. Nykyihmisillä oli makuaisti? Noh, kaikilla ei sentään taatusti sitä ollut!
Mutta entäs vaahtokarkit sitten!? Äh, hänestä ei ollut ymmärtämään ihmisiä, kai se lopultakin oli pakko myöntää.

Camille sai kaipaamansa iloisen värisen drinkin, jota hän maistoi ensin epäileväisenä, mutta tuli sitten siihen tulokseen, että alta violetti ja päältä pinkki juoma oli maistamisen - ja juomisen - arvoinen. Nopeasti tuo juoma olikin jo kadonnut alas hänen kurkustaan ja kylmät väreet hyökkäsivät äkkiarvaamatta hänen selkäänsä saaden Pormestarin värähtämään ja päästämään huvittuneen äännähdyksen huuliltaan.

Camillen huomio kiinnittyi jälleen häntä kaiketi nuorempaan mieheen, jonka pää nytkähti oudosti ja hetken hän jo ajatteli tämän niskojen vääntyvän piakkoin nurin. Niin ei kuitenkaan vaikuttanut käyvän enää sen jälkeen, kun jokin jossain määrin hymyntapainen etsiytyi tämän huulille.
Pormestarin silmissä syttyi kiinnostuksen pilke kun toinen alkoi jälleen mumista itsekseen. Hän ei tiennyt oliko sanat osoitettu hänelle, mutta hän kuitenkin erotti lähestulkoon joka sanan.
Tosin siinä missä kuka tahansa toinen, joka olettaisi sanojen olevan itselleen suunnatut, olisi varmaankin suuttunut ja aloittanut kunnon tappelun, tuijotteli Camille toista silmät laajenneina, leveä hymy huulillaan, näyttäen näin lähestulkoon mielipuolelta.
Hän tilasi ohimennen itselleen toisen samanlaisen, niskavilloja nostattavan alkoholiunelman ja nojasi kyynärpäänsä baaritiskiin samalla kun kuunteli toisen jupinoita.

Nuorukainen vaikerteli vaahtokarkeista ja sai Camillen huulilla pysytelleen hymyn ainoastaan levenemään. Hän kääntyi jälleen toisen puoleen, nojaten nyt ainoastaan toisen kyynärpäistään tiskiin samalla kun toinen kätensä laskeutui tottuneesti hänen olemattomalle lantiolleen.
"Etkö pidä vaahtokarkeista? Mistä sinä sitten pidät? Suklaasta, salmiakista, muffineista, appelsiinista, hiekasta, verestä, lapsista, hm?" Pormestari aloitti luettelon ja laski sormillaan listaansa kuin se olisi ollut kovinkin johdonmukainen ja tarkasti suunniteltu.
"Oih, vai oletko vain sellaista sorttia joka ei pidä mistään!? Sellaiset ovat hauskoja. Etenkin jos ne kahlitsee tuoliin ja kutittaa niitä höyhenillä! Vai olisikohan kokonainen kana kätevämpi, mitä luulet? Riikinkukot ovat hauskannäköisiä..."

Alec nosti savukkeen huulilleen ja otti tärisevin käsin sytkärinsä. Kesti hetken ennen kuin hän sai sytkärin napin painettua alas, jolloin venttiili avautui ja pienellä liekillä mies onnistui saamaan tupakan syttymään. Hän imaisi tupakastaan, odotti muutaman sekunnin ja puhalsi savut ulos sieraintensa kautta. Alec tunsi pientä huimaavaa tunnetta, vaikka hän oli polttanut ennenkin mutta edelliskerrasta oli silti kulunut pitkän aikaa.
Ja toinen sen kuin jatkoi outoja puheitaan. Makeiset vaihtuivat vereen ja lapsiin, kunnes Alec joutui itse epäillyksen alaiseksi siitä ettei hän itse pitänyt mistään. Siitä taas seurasi puhetta kiduttamisesta höyhenellä ja jotain linnuista. Kyllä Alec tiesi sen ettei kaikki Los Angelesissa ollut niin normaalia ja että porukka oli yhtä kummallista kuin taivas joka vaihtoi väriä. Siitä huolimatta toinen puhui outoja miehen mielestä. Ja ehkä pikkaisen rasittaviakin.

Alec tunsi itsensä yhtäkkiä paljon vanhemmaksi, kuin uusia ryppyjä olisi ilmestynyt hänen kasvoilleen salakavalasti ja ryhtinsä lysähti kumarampaan, aivan kuin joku olisi painanut hiekkasäkin harteilleen. Hän huokaisi raskaasti itsekseen ja kääntyi aavistuksen baarijakkarallaan pitkän miehen puoleen. Ei hänen tarvitsisi kuin muutamaan omituiseen kysymykseen vastata jotain, tuskinpa sillä olisi väliä mitä hän sanoisi.
Hän kohotti kyynärpäänsä tiskille, käänsi kasvojaan harkitusti vain aavistuksen verran toisen puoleen ja katsoi tämän rajattuja silmiä hieman kyllästyneenä.
"Kuules", Alec aloitti rauhallisesti, sanoakseen sanansa joita oli pyöritellyt hetken päässään ettei vain puhuisi mitä sattuu, "on joitain asioita joista pidän. Mutta nyt on sinun vuorosi vastata minun kysymykseeni: kuuluuko se sinulle?"
Alec imaisi tupakastaan ja puhalsi savut ulos huultensa välistä. Hän ei juuri pitänyt siitä että joutui puhumaan itsestään, eikä hänen asiansa oikeastaan edes kuulunut toiselle. Hänen olisi ollut helpompi listata asioita mistä hän ei pidä, mutta luultavasti hän ei haluaisi kertoa niistäkään. Miksi kertoisi?
"Uteliaisuus tappoi kissan", Alec mutisi vielä vaisusti ja kohotti tupakan uudestaan huulilleen. Hänelle ei ollut väliä vaikka toinen kuulisi sanansa, mies kantoi kuitenkin kaunaa tämän kosketuksista vaikkeivat ne millään tavalla olleet seksuaalisesti ahdistelevia. Alecilla oli kuitenkin omat syynsä.

Olen kuullut hänen äänensä jossain.
Alec kohotti kulmiansa ja laski hieman savukettaan huultensa tasalta. 'Missä muka?'
Mutta Anke pysyi vaiti, joka sai puolestaan Alecin epäilemään. Luultavasti häntä taas vain kiusattiin. Ei hän voinut olla kuullut tuon kaksimetrisen hyypiön ääntä missään joten miksi Anke olisi muka voinut kuulla sen? Ei hänen päänsä sisällä ollut sentään pikkunainen, joka hyppi mielensä mukaan toisesta korvasta ulos tekemään omia löytöretkiään.
Mies vilkaisi pidempää cowboynarkkaria, epäilevä katse vihreänharmaissa silmissään. Tämä oli taas jotain Anken typeriä kepposia joilla tahtoi vain kiusata. Hän ei ainakaan ollut koskaan aiemmin nähnyt toista missään joten tuskin hän oli myöskään kuullut tämän ääntäkään.
Alec imaisi tupakastaan ja siirsi katseensa tyhjään cocktaillasiinsa.
"Kerrohan", Alec aloitti oltuaan hetken aikaa vaiti "oletko koskaan ollut radiossa? Tai edes televisiossa?"
Koska Anke ei auttanut niin Alec joutui itse ottamaan asioista selvää - vaikka hän epäili ettei saisi selvää vastausta toiselta. Hän kohotti kättään ja napsautti sormiaan, osoittaen tyhjää lasiaan baarimikolle joka näytti nyökkäyksen perusteella ymmärtävän mitä Alec takoitti. Eikä kauaakaan kun uusi cocktaillasi ilmestyi hänen eteensä. Mutta se ei ollut sininen cosmopolitan, se oli jotain mitä Alec ei ollut koskaan aiemmin juonut: sakeaa keltaista nestettä jonka keskellä oli punainen laikku.
Verta ja kusta, kuului Anken huvittunut sävy johon Alec vastasi nyökkäämällä pienesti päätään: kerrankin hän oli täysin samaa mieltä.

Camille joutui myöntämään, että välistä hän oli niin tohkeissaan että puheenaiheensa vaihtelivat sinne tänne eikä hän välittänyt siitä kenelle jutteli, kunhan jutteli jollekulle. Eikä termi "kiinnostuksenpuute" ollut hänelle järin tuttu. Ketä nyt eivät olisi Pormestarin turhat puheenaiheet kiinnostaneet?
Tosin tämä mies hänen vierellään vaikutti siltä, että tämä olisi ainoastaan järkyttynyt mikäli saisi tietää hänen ylläpitävän tätä kaupunkia. Mutta olisiko se nyt sitten edes niin suuri yllätys?
Tämä koko kaupunkihan oli täynnä sekopäitä! Kuka sopisikaan johtamaan suurta sekopääjoukkoa paremmin kuin yksi sekopää lisää!?
Toisen kysymys sai Camillen pysähtymään kuin oikeasti miettimään asiaa ja sen jälkeen hän kohautti kevyesti olkiaan.
"Ei kai, muttei se tarkoita sitä ettenkö voisi ahdistella sinua - vai tarkoittaako?" hän tiedusteli uteliaana ja kallisti päätään, tapittaen toista tiiviisti, silmiään räpäyttämättä takaisin.

Camille ei kuullut toisen itselleen suuntaamista jupinoistaan muuta kuin sanan "kissa" ja jo sekin riitti.
"Mites se kissa nyt tähän liittyy?" hän tuijotti eteensä ja kulautti toisen värikkään drinkin alas kurkustaan. Baarimikko oli jo hetkeä aiemmin sen siihen laskenut, mutta Pormestarin huomio oli ollut aivan toisaalla.
Hetken hän jopa onnistui pysyttelemään hiljaisena ja hymähti baarimikolle samalla;
"Pistäpä se kaupungin tilille."
Baarimikko vilkaisi häntä epäilevänä ja sai Camillen kaivamaan henkkarinsa jostain karvaisen, mustan paitansa sisältä. Hän ojensi sen baarimikolle joka tutkaili hetken ensin sitä ja sitten häntä, ojensi sen sitten takaisin ja nyökäytti päätään.

Camillen pää kääntyi toisen puoleen samalla kun hän ryhtyi ajatuksissaan hypistelemään henkkareitaan.
"Hmm...Useastikin uskoisin...Muistissani on kyllä useita katkoksia, mutta uskaltaisin väittää olleeni televisiossakin", hän tuumi ja kohautti kevyesti olkiaan. Kyllähän Pormestarille haastattelupyyntöjä sateli; kaikenlaisiin lehtiin, televisioon, radioon, melkeinpä mihin tahansa. Ja olihan hän ollut joissain harvoissa tilaisuuksissakin puhumassa sekopäisyyksiään siinä missä Pormestarit kaiketi yleensä puhuivat järkeviä - tai näin hän ainakin oli kuullut huhuttavan.
Mutta siis oikeasti! Kiinnostiko jotakuta muka oikeasti sellainen tylsä järkeily, itsestäänselvyyksien toistelu edestakaisin!?

Alec ojensi setelin baarimikolle ja tapitti juomaansa, joka ei näyttänyt järin houkuttelevalta vaan suorastaan kuvottavalta. Hän imaisi tupakastaan ja karisti tuhkia tyhjän cocktaillasin pohjalle, josta aiemmin oli juonut cosmopolitaninsa. Hän ei tiennyt johtuiko se tupakasta vai alkoholista, että hän tunsi olonsa jo hieman rennommaksi. Toisesta se ei ainakaan kyllä johtunut, siitä hän oli enemmän kuin varma.
Pitkän miehen vastaus oli tyydyttävä, johon ei sillä kertaa onneksi liittynyt vaahtokarkkeja tai riikinkukkoja. Ehkä toinen sitten oli ollut telkkarissa, jonkun kahjon mainoksen äänenä tai sitten tämä oli ollut selittämässä kuinka kuu on oikeasti juustoa ja kanoilla on riikinkukon sulat. Kuka ties, ainakin se oli tullut selväksi että toinen uskoi olleensa telkkarissa ja se selittäisi miksi miehen ääni oli tuttu ainakin Ankelle - Alec itse ei osannut juuri kiinnittää huomiota toisen ääneen vaan enemmän niihin puheen aiheisiin.
Alec kohautti vain hartioitaan toisen vastaukselle, jättäen sen asian siihen. Mysteeri ratkaistu.

Siitä hän ei vain ollut kovin ilahtunut että toinen oli saanut jostain päähänsä että häntä voisi ahdistella. Ehkä Alecin olisi parasta liimata otsaansa lappu "ei koskettelua tai ahdistelua kiitos", mutta sehän vasta herättäisi huomiota ja silloin kaikki tuijottaisivat häntä. Sekin olisi jo tarpeeksi kamalaa, minne tahansa hän kävelisikin niin kymmeniä silmäpareja vain tuijottaisivat hänen otsaansa. Pelkkä ajatuskin siitä saisi vain miehen kädet tärisemään entisestään ja huutamaan kauhusta.
Niin hajamielisesti miettiessään Alec imaisi vielä kerran tupakastaan ja puhalsi savut ulos huokaisten kun tumppasi savukkeen tyhjään cocktaillasiin. Hän vilkaisi kellertävää juomaansa muttei pystynyt muuta kuin nyrpistämään vain nenäänsä sille. Sitten hän siirsi katseensa toiseen joka hypisteli henkkareitaan. Oliko toinen sitten joku kaupungintalon talonmies kun pystyi laittamaan kaupungin piikkiin juomansa? Saiko talonmies edes laittaa kaupungin piikkiin mitään? No, se ei kyllä tainnut olla ihan mahdotonta kun ajatteli millainen kaupunki oikein oli.
"Hyvä herra", Alec aloitti vanhanaikaisesti Charity-mummojen oppien mukaisesti pysyteltyään pidemmän tovin hiljaa "voin kertoa yhden asian mistä en pidä."
Mies otti kuvottavan näköisen juoman käteensä ja joi siitä yhden kulauksen, saadakseen rohkaisua sanoakseen asiansa suoraan. Asioiden puhuminen suoraan oli hankalaa, mutta jos hän välttäisi katsekontaktia ja joisi hieman alkoholia, se ei luultavasti tuottaisi vaikeuksia. Juoma kuitenkin oli maultaan kamalan makeaa ja se poltteli kurkkua, niin että Alec värähti baarijakkarallaan jo silkasta inhosta. Hän laski lasin pöydälle ja naamansa vääntelehti liian makeasta mausta kun Alec yritti kerätä rohkeutta. Hän avasi ensin suunsa, mutta sulki sen samantien kun huomasi että unohti jo mitä hänen piti sanoa. Alec pyöritteli hetken käsiään, naksutteli muutaman kerran rystysiään ennen kuin jälleen avasi suunsa ja sanoi:
"En pidä ahdistelusta - missään muodossa."
Ääni oli kuitenkin paljon hiljaisempi mitä oli tarkoitus, niin että se kuulosti vain hiljaiselta kuiskaukselta ja hyvä ettei hukkunut strippiklubin musiikin alle. Oli siinäkin kunnon mies, piipitti kuin hiiri tosipaikan tullen.

Camille olisi todennäköisesti ainoastaan innostunut, mikäli toinen olisi liimannut otsaansa lapun, joka olisi pitänyt sisällään tuon nimenomaisen tekstin. Ja toisaalta...hän olisi varmaankin etsinyt tussin ja ryhtynyt piirtämään kultakaloja lappuun toisen otsalla ja rustannut lappuun vielä nimikirjoituksensakin.
Ehkä siis oli ainoastaan parempi, ettei toisella ollut lappua otsassaan, sillä sen lapun viestittämä sanoma olisi todennäköisesti jäänyt Pormestarin mielessä täysin toissijaiseksi asiaksi.
Vaikkakin oli myös hyvin mahdollista, ettei toinen muutoinkaan onnistuisi vakuuttamaan häntä kammoistaan. Camille ei todennäköisesti edes ymmärtäisi mistä toinen puhui mikäli tämä kertoisi hänelle, ettei pitänyt koskettelusta ja ahdistelusta.
Tai sitten Pormestarin reaktio olisi; 'Ai tällaisestako!?'

Camille kääntyi liioitellun asiallisen oloisena toisen puoleen tämän aloittaessa seuraavan lauseensa. Näki selvästi jo Pormestarin kasvoistakin, että hänellä oli vaikeuksia pokkansa pitämisessä toisen päättäessä viimein puhua hänelle jotain. Joskin tämän äänensävystä ja tavasta, jolla tämä puhui, saattoi päätellä, ettei hän tulisi pitämään seuraavaksi luvassa olevasta uutisesta.
Camille tuijotti silmiään räpäyttämättä toisen kasvoja aina siihen saakka kun tämä aloitti sormiensa naksuttelun. Hänen katseensa toki pysytteli yhä toisen kasvoissa, se vain, että jokainen naksahdus aiheutti silmien nopean kiinni puristamisen ja nenän nyrpistyksen.
Sen jälkeen Camille oli jälleen kuin ei olisi äskeistä kuullutkaan, pidätteli hymyään ja tuijotti toista tiiviisti.
"Ja katsooko arvon herra minun ahdistelleen?" Pormestari päätti tiedustella kykenemättä enää estämään hymyään - jonka varsinaista syytä hän ei edes tiennyt.

Alec huokaisi raskaasti itsekseen. Tietenkään kukaan muu ei pitänyt sitä ahdisteluna jos joku vähän tökkäisi kepillä tai tönäisi. Ja eihän se kyllä ihan ahdistelua ollutkaan, mutta silti epämiellyttävää joka sai taas Alecin ahdistuneeksi. Olisi eri asia jos hän antaisi siihen luvan, mutta sitä hän nyt ei ikinä voisi suoda toiselle. Tai no, ei nyt kovin monelle muullekaan...
Alec kuuli Anken pehmeän hyräilyn, joka sai miehen raapimaan hermostuneena nenänpieltä. Miksei hänen päässään voinut olla joku mukava pikkunainen joka nytkin vain myöntäisi että toinen oli päästään vajaa ja Alec itse oli täysin normaali?
Sen voin myöntää että tuo hyypiö on kahjo, mutta sinusta pikku hiirulaisesta ei voisi sanoa myöskään mitään kehuttavaa, kuului Anken hajamielinen ääni hyräilyn lomasta.
"Tiedän, tiedän", Alec vastasi kyllästyneenä silmiään muljauttaen, tajuamatta ettei yrittänyt peitellä yksin puhumistaan - vaikka toisaalta se olisi voinut yhtä hyvin olla vastaus toisen kysymykseen. "'Runkkari', 'opettelisit puhumaan', 'lyö silmä mustaksi', 'hyppää ikkunasta' ja plaplaplaa. Tiedetääntiedetään!"

Aavistuksen tuohtuneena Alec veti uuden savukkeen askista. Savuke ei kuitenkaan vastannut ihan sitä mitä hän odotti, sillä tupakkaa koristivat punaiset raidat, joka toi väkisinkin mieleen sen piparmintun makuisen karamellin. Hän laski savukkeen tiskille ja otti uuden savukkeen joka näytti normaalilta. Mies kohotti tupakan huulilleen ja tarttui sytkäriinsä.
"Kyllä, minä olen katsonut sinun ahdistelleen - ja vieläpä tuolla!" Alec puuskahti sytytettyään savukkeensa ja heilautti kättään kävelykepin suuntaan. "Yhtä hyvin voisit sitoa puukon sen päähän ja tökkiä kaikki hengiltä!"
Alec imaisi savukkeestaan ja hän kuuli raakkuvaa naurua, joka sai miehen vain entistä hermostuneemmaksi. Hän oli unohtanut hyvät käytöstavat ja Anke sai hänet vain levottomaksi. Hän puhalsi savut ulos ja imaisi saman tien uudestaan henkoset. Alec heilutti oikeaa jalkaansa levottomana ja klubin musiikki, Anken raakkuva vahingoniloinen nauru ja tuo kumma hyypiö, josta ei osannut sanoa yrittikö tämä esittää cowboyta vai narkkaria vai erottua muuten vain joukosta, alkoivat raastaaa Alecin herkkää mieltä. Hän pälyili ympärilleen, vilkuili välkkyvien värivalojen hohteessa tanssivia, kiiltäväihoisia strippareita, baarimikkoa joka valmisti jälleen yhtä oudon värikästä drinkkiä, muita klubin asiakkaita, cocktaillasiaan joka toimi tuhkakupin virkana ja taas strippareita.
Arvaa kuka tekee kohta jotain typerää? kuului hiljainen kuiskaus.
"No kuka?" Alec kysyi kyllästyneenä vaikka tiesi jo vastauksen ja kohotti tupakan huultensa tasalle.
Kuului hiljaista hykertelevää naurua. Otat tuon typerän kepin ja lyöt sen kurkkusi läpi, sitten me kaikki olemme tyytyväisiä.
Alec tuhahti voimakkaasti ja imaisi savukkeestaan. Hänen kätensä tärisivät aiempaa enemmän, hyvä ettei tupakka pudonnut kädestään alas.
"Teen mitä tahansa muuta kuin kuuntelen sinun käskyjäsi", Alec mumisi ja oli pudottamassa tupakan tuhkakupin sijaisena toimivaan cocktaillasiin, mutta huitaisikin sitä vahingossa kädellä jolloin se putosi lattialle ja särkyi sirpaleiksi.
'Kunpa minä särkyisin sirpaleiksi.'
Alec vilkaisi lasinsirpaleita, pidellen savuavaa tupakkaansa kädessään ja kohotti hitaasti katseensa toiseen. Hänen päänsä nytkähti hieman kun hän kuuli Anken raakkuvan, mielipuolisen naurun ja punaiset huulensa levisivät yhtäkkiä leveään jokerimaiseen hymyyn, joka ei sitten ollenkaan sopinut hänelle tai muutenkaan siihen tilanteeseen.
"Oliko vielä jotain muuta, siiir?" hän kysyi ivallisesti ja kohotti tupakan tärisevin käsin kasvojensa tasalle. Tuolle miehelle hänen ei tarvinnut olla enää kohtelias.

Camille ei ollut niinkään yllättynyt toisen itsekseen höpinöistä, jokainenhan täällä oli hieman sekaisin - ja jos ei ollut, oli erilainen, jolloin tuli todennäköisesti syrjityksi -, ennemminkin toisen höpinät saivat hänet kiinnostumaan tästä entisestään.
Pormestari tuijotti toista sivusilmällään ja tietäväisen näköisenä - vaikkei toinen hänen kasvojaan kenties tästä asennosta niin hyvin kyennyt näkemäänkään.
Mies joka ei pitänyt 'ahdistelusta' ja puhui itsekseen? Oliko loistavampaa olemassakaan! Toista olisi niin kiva kiusata...Se vain, että olisiko liian lapsellista itseltään Pormestarilta kiusata toista, vieläpä enemmän tai vähemmän tavallista kansalaista? Hmm...Ehkä jos hän kiusaisi ihan vähän vain? Tosin eihän kukaan koskaan ollut väittänytkään, että Los Angelesin tämänhetkinen Pormestari olisi järjissään ollut!?
Hän kumartui 'vaivihkaa' lähemmäs toista kuullakseen tämän höpinät paremmin. Siinäpä vasta eriskummallinen yksilö! Hän sentänä pohti itsekseen - kappaskappas -, mutta itsekseen puhuminen olikin sitten jo hieman epätavallisempaa...Etenkin itsensä kanssa kinasteleminen!

Camille kurtisti kulmiaan toisen syyllistäessä häntä ahdistelemisesta ja heilautellessa kättään hänen kävelykeppiään kohden. Pormestari laski katseensa kävelykeppiinsä ja kohotti sitä ylöspäin kuin tarkastellakseen sitä hieman lähemmin.
"Hmm...En olekaan koskaan tullut ajatelleeksi tuota", tämä mutisi ottaen toisen puheet murha-aikeista tosissaan, kunnes tuli siihen tulokseen, ettei olisi hyvä tappaa kansalaisia - ainakaan niin selkeällä tavalla. Eikä hänellä ollut mitään syytä päästä eroon kaupungin asutuksesta. Jostain suunnalta niitä ihmisiä tulisi kuitenkin lisää...Eikä hän kestäisi itseään kovinkaan montaa päivää, mikäli ympärillään ei olisi muitakin ihmisiä - tai vähintäänkin joitain ihmisen kaltaisia olentoja.
"Minusta tuntuu, ettei keppini katso ahdistelleensa sinua. Tahdotko kysyä vielä siltä henkilökohtaisesti?" Camille tiedusteli ja ojensi kävelykeppiään toista kohden, todellisuudessa ainoastaan tökätäkseen toista kylkeen ja niin hän pian tekikin.

Camille kurtisti kulmiaan. Puhuiko toinen taas itsekseen? Tästä pitäisi saada enemmän selkoa.
"Kuka?" Pormestari tiedusteli ja kallisti päätään tapittaen toista miestä nyt häpeilemättä ja silminnähtävästi kiinnostuneena tästä oudosta tapauksesta. Harmi, hänellä ei tainnut olla yhtäkään virkaa enää avoinna kaupungintalolla. Hän tahtoi yleensä oudoimmat tapaukset alaisikseen. Useimmiten juurikaan työkokemusta ja vastaavia ei tarvittu.

Camille yllättyi lasin lennähtäessä lattialle ja kurtisti kevyesti kulmiaan. Toinen alkoi käydä todella oudoksi ja Pormestarin oli vaikea estää itseään taputtamasta käsiään yhteen ja pomppimasta tasajalkaa.
"Tietysti oli! Mitä sinulla on pääkopassasi? Missä vika? Sinä olet varsin hulvaton heppu!" Camille hihkaisi ja tökki toisen päätä, tämän korvan yläpuolelta etusormellaan kuin olisi siten voinut päästä tarkastelemaan toisen pään sisäpuolta - ja ennemminkin sitä psyykkistä sisäpuolta, hän ei ollut niinkään kiinnostunut toisen pääkopan fyysisestä sisällöstä.

Alecin omituinen hymy hyytyi kun toinen pomppi tasajalkaa ja taputti käsiään yhteen kuin innostuneena jostain. Mitäs tuokin nyt oli olevinaan? Alec ei kerennyt edes vastata mitään kysymyksiin kun toinen jo tökki hänen päätään. Aivan kuin mies olisi yrittänyt työntää sormensa kallon läpi! Tai ainakin siltä Alecista tuntui. Hän sihahti hampaidensa välistä irvistäen ja päänsä nytkähti kummallisesti, kun hän kuuli vahingoniloisen naisen naurun. Miksi juuri hän joutui kestämään tällaista?
Kerro ihmeessä, oi sinä hulvaton heppu! Kerro kuka olen! Puhu hänelle ja hänen kävelykepilleen!
Alec tuhahti Anken sanoille. "Luuletko tosiaan niin?"
Hän yritti huitaista toisen käden pois tökkimästä, joka sai hänet vain enemmän hermostumaan ja Anken raakkumaan vahingoniloisena.
"Minun pääkopassani ei ole mitään", hän tiuskaisi ärtyneenä toiselle yrittäessään hätistää tätä pois kimpustaan.
Jaa eikö muka? Mikäs minä sitten olen! Sinä kuulet minut, näet minut unissasi.... ja kun imen sinusta viimeiset pienimmätkin muruset niin istumme yhdessä baarissa juomassa vihreää cosmopolitania ja juttelemme huomisesta!
"Se oli sinistä", Alec supatti kärttyisesti takaisin.
Sinistä, pinkkiä, vihreää, violettia - ihan sama. Tai no violettia en välttämättä tahtoisi.
"Enkä minä cosmopolitania", Alec sanoi irvistäen ja hän saattoi yhä maistaa juoman maun suussaan.

Mies tumppasi tupakkansa baaritiskiä vasten ja kohotti oikean kätensä tukistamaan omia tummia hiuksiaan.
"Kuules, nyt lopetat tuon... tuon... tökkimisen!" hän äyskäisi toiselle, joka puolestaan sai Anken pärskähtämään hillittömään nauruun.
Ota nyt vain se kävelykeppi ja töki ukkoa takaisin!
"No en, vaan tökkäisen sen kohta oman kalloni läpi", Alec murahti takaisin kun tukisti itseään tiukemmin hiuksistaan, sillä se hillitsi hänen käsiensä tärinäänsä vaikka päänahkansa siitä hieman saikin kärsiä. "Silmien välistä... vai olisiko korvasta parempi? Vai suoraan sydämeen, siitä varmaan pitäisit?"
Alec kohotti reisiinsä laskeutuneen katseensa toiseen ja kohotti kulmiaan kysyvästi.
"No? Sano sinä, silmien vai korvakäytävän läpi? Olet varmaan melko ekspertti näissä asioissa? Vai etkö osaa tökkiä kuin vähän kylkeen tuolla kepukallasi? Mitä jos vaikka itse vähän tökkisit sillä itseäsi?" hän kysyi vaativaan sävyyn, jossa pilkahti myös ivaa.
Toisesta kun tuntui olevan hauskaa kutitella höyhenellä ja tökkiä kävelykepillään, niin todennäköisesti tämä ainakin osaisi sanoa oman mielipiteensä asiaan.

Alec ei kuitenkaan varsinaisesti jäänyt odottamaan vastausta vaan pyörähti tuolillaan niin että näytti selkäänsä toiselle ja kohotti kätensä korviensa peitoksi. Vaikka hän saattoi olla kuulematta toista miestä, niin ei se silti Ankea sulkenut. Oikeastaan hän kuuli vain paremmin naisen vahingoniloisen naurunräkätyksen ja yllyttävät sanat Alecin riistää henkensä kaikkien klubissa olevien ihmisten edessä. Hän pudisteli päätään itsekseen ja punatuilta huulilta livahteli epäselviä mumisevia sanoja, joista Alec ei itsekään oikein ymmärtänyt mitään.
"Höyheniä... vaahtokarkkeja... hikisiä strippareita... verta... mustelmia..."
Hän naurahti käheästi hiljaa itsekseen ja puisteli päätään kiivaammin. "Voi Ankeankeanke... minkä teitkään taas..."
Ja samassa Alec laski kätensä korviltaan ja kääntyi hieman tuolillaan niin että pystyi lyömään päänsä niin lujaa kuin vain pystyi baaritiskiä vasten, toivoen että kallonsa halkeaisi kahtia tai että edes taju lähtisi kankaalle. Niin ei kuitenkaan käynyt, ainoastaan vain sattui helvetisti ja särki myös hieman, niin että Alec joutui suoristautumaan tuolillaan ja kätensä lennähti otsalle, hänen hokiessa useita kymmeniä kertoja peräkkäin helvettiä. Hän tunsi kuinka jotain lämmintä valui hänen huulilleen ja hän kohotti toisen kätensä huulilleen, pyyhkäisten nenästä vuotavaa verta kämmenselkäänsä ja lipaisi huuliaan. Kumma kyllä, pieni pamahdus helpotti hieman miehen mieltä ja se sai taas aikaan pingottuneen hymyn Alecin huulille.
Niin sitä pitää!

Toinen sihahti hänelle ja sai Camillen kurtistamaan kevyesti kulmiaan. Oliko toinen enää ihminen laisinkaan? Käärme kenties? Karhu tai...Tai...Peura!? Papukaija? Strutsi?
Hänen oma meilensä vääristi jälleen ikävät ajatukset hauskoiksi ja toista strutsiksi kuvitellessaan Camille ei voinut enää estää hymyä pyrkimästä uudelleen huulilleen. Ehkä tämä oli syy myös siihen, miksi jotkut pitivät häntä ärsyttävänä, mutta Camille ei itse mielensä tekosia tiedostanut.

Pormestari ei ollut tyytyväinen saamaansa vastaukseen.
"Eikö mitään? Yhtikäs mitään? Sepä harmillista, mutta olet sinä siitä huolimatta aika hauska", hän tuumi ja naurahti kevyesti mielensä kääntäessä jälleen pettymykset voitoiksi.
"Sinistä?" Camille toisti ja kurtisti kulmiaan. Ei yksikään tyhjäpäinen puhunut itsekseen...Tai tietysti saattoi puhuakin, muttei sentään noin...Ahm, järkeviä. Toisen pään sisäpuolella oli taatusti jotain enemmän kuin mitä tämä antoi hänen olettaa, ei tämä muutoin olisi puhunut itsekseen. Melkein kuin tämä olisi puhunut toiselle ihmiselle, ilman että tämä kuitenkaan puhui hänelle tai kenellekään toisellekaan täällä.

Camille kohotti kävelykeppinsä ylemmäs ja tutkaili sitä katseellaan. Toinen tahtoi työntää sen pääsnä läpi? Miksi? Todistaakseen, että se oli tyhjä? Vai oliko tällä nuorella miehellä kenties paremmat syyt itsensä lävistämiseen sillä tavoin? Siihenhän kuolisi!
Pormestarin katse kohosi toisen pään kääntyessä hänen silmäkulmassaan ja hän kohotti kysyvästi toista kulmaansa. Katse kävi jälleen kävelykepissä ja sen jälkeen hämmentyneen huvittuneena palasi takaisin toisen miehen kasvoihin.
"Noh, silmän läpi se voisi olla tuskallisempaa, koska korvakäytävä on jo valmiiksi hivenen avoin, mutta kyllä se kaikesta huolimatta- Miksi kummassa minä itseäni tökkisin? Sinä olet paljon kimmoisampi kokonaisuus!" Camille tuhahti hämmentyneenä kuin toinen olisi kyseenalaistanut yhden itsestäänselvyyden.

Camille ei käsittänyt miksi toinen oli esittänyt hänelle kysymyksen ja nyt esitti kuin ei kuuntelisi häntä. Oliko tämä taas jonkinsortin huomionkerjäystä vai oliko tällä kaikella oikeasti jokin suuremmpikin tarkoitus?
Pormestari huokaisi ja tilasi itselleen lisää värikkäitä juomia. Samahan hänen olisi täyttää päätään jollain muullakin kuin kaikilla näillä kysymyksillä. Kaikki tämä vastausten kaipuu oli suurimmaksi osin vain hämmentävää ja päätä särkevää. Ei ihmekään, ettei hän yleensä Los Angelesin Pormestari saanut juuri mitään aikaiseksi kun ajatustoiminta oli niin kivuliasta ja ikävää, energiaa vievää touhua.

Camille hypähti kauemmas baaritiskista toisen iskiessä päänsä sitä vasten. Nyt hän hämmentyi entisestään ja kohotti toisen kätensä varovasti kuin ollen vähällä koskettaa toisen olkapäätä, mutta peruen kuitenkin aikeensa ja jättäen hetkeksi kätensä ainoastaan ilmaan odottamaan jotain suurempaa tarkoitusta kohoamiselleen.
"Miksi kummassa sinä noin teit!?" Camille parahti nyt selvästi hämmentyneenä ja ensimmäistä kertaa ilman huvittunutta hymyä huulillaan. Toisen pään sisällä taisi sittenkin olla jotain todella, todella kieroutunutta.
Ja siinä se hymy tuli jälleen...

Alec kohotti kätensä pitelemään jomottavasta päästään kiinni. Hänen huulensa vääntelehtivät hymystä irvistykseen vuoron perään, kuin sekuntiviisarin tahtiin sillä hän ei oikein tiennyt olisiko hänen pitänyt olla iloinen siitä että pieni pamahdus sai hänen omat ajatuksensa juoksemaan paremmin, vaiko tuskissaan siitä että hänen päätään särki ja jomotti ja korvissakin vielä soi. Toisen kysymys sai hänet kuitenkin hätkähtämään ja hän käänsi päätään tätä kohti, hämillinen ilme kasvoillaan. Hän oli jo hetkeksi unohtanut kokonaan toisen (vaikka toisaalta hän olisi kyllä mieluusti unohtanut tämän ja tämän kävelykeppinsä)!

Alec hieroi ohimoita sormillaan ja aukoi suutaan, muttei saanut vielä vastausta aikaiseksi. Mitä hän nyt selittäisi? Että hän oli itsetuhoinen kahjo mies jonka päässään asusteleva pikkunainen toivoi hänen lopullista sekoamistaan ja kuolemaansa? Sitä Alec ei kertoisi, ei tuolle miehelle, ei papille, poliisille - ei kenellekään. Charity-mummo oli (onneksi) jo vienyt tiedon hautaansa, vaikka tuskin vanhus olisi uskaltanut kertoa edes tuohta vastaan kuinka lapsenlapsensa oli päästään sekaisin. Voi sitä häpeää, Alec saattoi jo kuvitella kuinka mummonsa kääntyisi järkyttyneenä haudassaan ympäri jos hän menisi kertomaan ventovieraalle tästä äänestä! Hän saattoi jo kuvitella kuinka Charityn haamu kummittelisi hänen unissaan ja yrittäisi kuristaa Alecin, joka oli lopullisesti häpäissyt sukunsa ja perheensä maineen...

"Koska...", Alec aloitti mutta sulki vielä hetkeksi suunsa punnitakseen vastaustaan, ennen kuin jatkoi, "lääkärini määräsi niin. Pieni pamaus saa minut... hm, ajattelemaan paremmin. Tiedäthän sen.. öh, jonkun jonka päähän putosi omena ja tämä sai sen...sen jonkin neronleimauksensa? Olen vähän samanlainen."
No ei kyllä takuulla tiedä kun et itsekään tiedä!
Alec naurahti ilottomasti ohimoitaan hieroen, mikä jäi hyvin lyhyeen kun hän huomasi toisen miehen hymyn. Kyllä hän arvosti sitä ihmisissä että he uskalsivat hymyillä ja nauraa, mutta ei silloin jos se kohdistui Alecin törttöilyyn. Mutta ei hän myöskään halunnut kerjätä huomiota tai sääliviä sanoja, ei hän halunnut muiden silmissä olla säälittävä.
Säälittävä sinä olet, jopa omat linnun aivosi sen tietävät.
"No, niin... mutta ei sitä muiden tarvitse tietää", Alec vastasi hajamielisesti ääneen, tajuamatta sitä itse vaan luuli miettineensä sanat hiljaa mielessään.
Niiden ei tarvitse kuin haistaa sinut niin tietävät sen jo sanomattakin.
"Niin kai sitten... ehkä olet oikeassa...", mies mumisi tuhahtaen ja kurtisti kulmiaan, kuin osoittaakseen mieltään.

Alec oikoi sylissään lepäävää takkiaan ja kaivoi sen toisesta taskusta rytistyneen nenäliinan. Hän pyyhkäisi liinalla valunutta verta nenänsä alta ja hän kuuli selvästi kuinka Anke hykerteli mielissään. Tietysti, sehän ei ollut mikään yllätys. Alec rytisti nenäliinaansa mytyksi ja tunki sen rytistyneen pään toiseen sieraimeensa tyrehdyttääkseen vuodon. Pari minuuttia luultavasti vain riittäisi, se ei ollut mitään vakavaa. Jomotus sen puolestaan tuntui inhottavalle vaikka omaa syytään se oli. Tai periaatteessa ei, sehän oli Anken syytä - ja ehkä myös tuon toisen miehen joka tökki minkä kerkesi kepillään ja puhui sekavia.

Camille kohotti kysyvästi kulmiaan toisen aukoessa suutaan ja totesi pirteällä äänellä;
"Haluaisitko kalamaljan vai käynkö heilauttamassa sinut samantien takaisin mereen?"
Hymy leveni huulilla ja tiiviisti toisen kasvoissa pysyttelevä katse saattoi käydä jopa häiritseväksi. Sitä Pormestari ei kuitenkaan ajatellut, hän tahtoi vain tietää miksi tuo nuorukainen hakkasi päätään pöytää vasten...Ja vaikkei toinen sitä kenties olisi tahtonutkaan, se sai hänet kiinnostumaan toisesta ja tämän pääkopan sisällöstä entisestään!

Camille kurtisti kulmiaan. Miksei hänen lääkärinsä koskaan määrännyt moisia? Tyrkytti vain pillereitä ja kielsi vuoroin kävelemästä, vuoroin kirjoittamasta! Miksi häneltä aina kiellettiin kaikki hauska!?
"Ja sinä tahdot saada neronleimauksen, koska...?" Camille päätti tiedustella, kun tuli siihen tulokseen ettei ryhtyisi tässä vaikertamaan oman lääkärinsä epäoikeudenmukaisuudesta ja surkeista päätöksistä. Hän voisi karjua sen päin tämän kasvoja kun seuraavan kerran nyrjäyttäisi nilkkansa tai katkoisi ranteensa...Ja Pormestarin tuntien se ei todennäköisesti veisi kauaa aikaa.

Camille ei tiennyt mitään säälittävyydestä ja ylpeydestä. Hän saattoi omata oman ylpeytensä, muttei hän osannut pitää muita säälittävinä, elleivät nämä sitten olleet todella tylsiä. Hänelle tylsä oli samaa tarkoittava sana kuin 'säälittävä'.
Toinen sen sijaan oli yllättävän mielenkiintoinen tapaus, koska tämän pään sisällä jonkin täytyi olla pahasti vinksallaan ja mikäs olisikaan ollut sen hauskempaa!?
"Mitä muiden ei tarvitse tietää?" Camille tiedusteli ja kumartui lähemmäs toista, tuijottaen tätä tiiviisti mustalla rajatuilla silmillään, "Kerro minulle. Minulle voit kertoa. Olen ainoastaan kiinnostunut, koska sinä olet selvästikin päästäsi sekaisin!"
Pormestari esti vain ja vaivoin halun tökätä toista kävelykepillä ohimoon. Sen sijaan hän tyytyi ainoastaan tuijottamaan tätä silmiään räpäyttämättä.