Rauhallista(ko?)

Alec istui omassa rauhassaan puiston penkillä - tai ehkei ihan omassa rauhassaan, mutta ilta oli muuten rauhallinen. Leppoisa tuuli tuntui mukavalta ja se rauhoitti miestä, jonka pään sisällä kävi varsinainen pyörremyrsky. Mies oli ristinyt kätensä ja hän katsoi lasittunein silmin eteensä tyyni ilme kasvoillaan.
...ja hiljaista! Kamalan hiljaista! Ei strippareita, narkkareita - tai edes tuulimyllyjä! Ei edes ketään ulkoiluttamassa koiraansa! Tai ihmiskoiraansa! Kuka tällaisessa paikassa jaksaa viihtyä? Täällä on niin tylsää ja kamalaa ja niin... niin... tyyntä!
Alec huokaisi huomaamattaan raskaasti ja hän pyöritteli peukaloitaan. Niinpä niin, Ankesta olisi ollut mukavaa jos hän olisi taas eksynyt johonkin hämyiseen klubiin ja joutunut hankaluuksiin. Nainen tuntui vain nauttivan Alecin nöyryyttämisestä ja se jos mikä taas sai Alecin hermoraunioksi! Hänen ei tarvinnut kuin vilkaista aamulla peiliin niin sai jo kuulla:
Mikäs turpiinsa saanut hevonen se siellä kurkkii?
Aivan kuten tänäkin aamuna.

Alec oli tapansa mukaisesti meikannut oikean silmänsä kokonaan violetiksi, jonka sävy taittui enemmän siniseen kuin punaiseen. Kieltämättä se sai miehen näyttämään siltä kuin hän olisi saanut turpiinsa, mutta kyllä sen nyt läheltä katsottuna huomasi että se oli tarkoituksellisesti meikattu. Paitsi Anke nyt oli erimieltä, kuten lähes kaikessa.
Muuten Alec oli pukeutunut rentoon valkoiseen kauluspaitaan ja mustaan liiviin, jotka pilkistivät esiin auki jätetyn mustan takkinsa alta. Tummanharmaat liituraitahousut olivat polvien kohdalta hieman kuluneet ja aamuisesta hajamielisyydestä johtuen mies oli laittanut vasempaan jalkaansa ruskean ja oikeaan jalkaansa puolestaan mustan värisen tennarin.
Vasemmalla puolella päänsivua, jonka yleensä Alec piti kaljuna, oli kasvanut sänkeä. Hän oli harkinnut niiden kasvattamista jotta voisi värjätä sen puoliskon jollain räikeämmällä värillä, muttei osannut vielä päättää. Ankelta oli turha edes kysyä.

Alec rentoutti hartioitaan ja huokaisi jälleen hiljaa itsekseen. Se teki jollain kummallisella tavalla hyvää istua siinä kaikessa rauhassa penkillä ja antaa Anken rauhassa pauhata päänsä sisällä. Aivan kuin hänen kätensä eivät enää tärisisi! Tai no, hieman kyllä kuten aina mutta se oli hyvin pientä tärinää, melkein huomaamatonta. Mies melkein pystyi jopa sulkemaan Anken äänen, mutta se oli tietysti mahdotonta. Sitä oli yritetty jo monta vuotta, eikä siihen auttanut oikein mikään. Paitsi rauhallinen ja leppoisa tuuli, ihana rauha ja puisto, jossa ei sillä hetkellä vilissyt mielipuolisia ihmisiä ainakaan Alecin lähellä. Kauempaa mies saattoi erottaa kimeitä kiljahtelevia ääniä, mutta ne tulivat jostain paljon kauempaa eivätkä ne häirinneet häntä.
Mennään jonnekin muualle! Olet kuin vanha dementoitunut pappa... Täällä ei ole mitään jännittävää! kuului Anken turhautunut äänensävy ja Alec saattoi kuvitella, kuinka uniensa herttasilmäinen nainen repi tuskastuneena hiuksiaan.
"Sanoitko tosiaan vanha dementoitunut pappa? Etkö tosiaan enää keksi mitään parempaa?" Alec kysyi vain aavistuksen verran huvittuneena.
Ei se sitä ole... tämä ilta vain on niin... puuduttava!
"Voisimme ottaa siis tavaksemme tulla tänne joka ilta", Alec sanoi hiljaa mietteliäästi ja sai vastaukseksi vain äkäisen tuhahduksen.

//Vapaa kaikille, rohkeasti vain. ;) //

// Noh, päätin nyt liittyä sekaan, kun alkoi tämä oma epäaktiivisuus ihan hävettää x'DD //

Xero pinkoi hurjaa vauhtia eteenpäin ja kirosi mielessään, eikä enää edes hiljaa. Hän oli lähtenyt ulos aikeenaan käydä pienellä kävelylenkillä, mutta sittemmin kävely oli unohtunut tyystin, vaihtunut ensin hölkkään ja nyt suinpäin säntäilyyn. Kenties, mikäli hän juoksisi tarpeeksi kovaa, tuokin pieni ja mitätön tuuli riittäisi jäädyttämään hänen aivonsa ja siinä samalla mielessään huutavan äänen, joka käski häntä palaamaan takaisin, koska joku taatusti aikoi salamurhata hänen herransa sinä aikana, kun hän mokoma oli juoksulenkillä.
Vampyyrin onneksi vastaantulijoita ei ollut useita, sillä muutoin hän olisi taatusti kaatanut näistä useamman kuin yhden. Juuri nyt hän ei ollut sillä tuulella, että olisi vaivautunut väistelemään pieniä esteitä, ennemminkin hän tahtoi vain jyrätä kaikki alleen ja haistattaa paskat koko maailmalle!

Xero pysähtyi puistopolulle. Yksi sentään oli säilynyt vuosien mittaan - ja jotkut kehtasivat jopa väittää, että tuo hänen pelastuksensa oli todellisuudessa aiheuttanut hänelle kaikki nämä ongelmat.
Vampyyri kaivoi piipun mustan tuulipuvuntakkinsa taskusta ja työnsi piippuun pienen määrän tuota omaa pelastustaan etsien sytyttimen tummanharmaiden collegehousujensa taskusta.
Vaaleat hiuksensa olivat juoksemisen jäljiltä päätä myöten, mutta nyt hänen pysähdyttyään hiuksensakin alkoivat jälleen tavoitella jokaista mahdollista ilmansuuntaa, mikä sai vaaleaverikön tuhahtamaan ärtyneenä.

Xero etsiskeli katseellaan itselleen sopivaa puistonpenkkiä samalla kun käveli nyt rauhallisemmin puistokatua pitkin ja avasi takkinsa vetoketjun. Takkinsa, jonka alla hänellä oli musta, vartalonmyötäinen hihaton.
Tämä ei todellakaan ollut Xerolle ominaista pukeutumista, muttei hän voinut normivaatteissaankaan juoksemaan lähteä tai saisi palata pian takaisin rakolle kuluneiden kantapäiden ja revenneiden housujensa takia.
Xero bongasi itselleen istumapaikan - vaikka puolet penkistä olikin jo varattu - ja suuntasi askeleensa toista miestä kohden.
Vampyyri hypähti penkille seisomaan ja istuutui puistonpenkin selkänojan päälle istumaan samalla kun vei sytkärinsä piippunsa alle ja veti ensimmäiset henkoset. Huokaisten Xero sulki silmänsä ja tasasi hengitystään ennen kuin vei katseensa vierellä istuvaan, varsin hauskannäköiseen nuoreen mieheen.
"Turpiisiko olet saanut?" Vampyyri kysäisi silminnähden huvittuneena, vaikka näkikin nyt lähempää katsottuna, ettei mustelma ollut sitä miltä näytti kauempaa katsottuna, ainoastaan meikkiä, mutta miksi kummassa joku edes tahtoi meikata noin?

Dementoituneen näköinen pappa - kuten Anke Alecia oli kutsunut - ei osannut yhtään varautua siihen, että joku ilmestyisi hänen viereensä istumaan joten totta kai Alec säpsähti kun sille samalle puistonpenkille jolla hän istui, hypähti joku toinen mies istumaan selkänojalle. Alec tunsi kuinka sydämensä löi hetken aikaa nopeammin, hän saattoi jopa kuulla sen lyönnit mutta ei kestänyt kauaa kun sydän löysi sen tutun, hieman rauhallisemman rytmin. Sen sijaan Alecin kädet alkoivat täristä hieman; tähänkö nyt päättyi hänen rauhanomainen iltansa? Tietenkin hän olisi voinut vain olla piittaamatta toisesta, mutta jo jonkun toisen läsnäolo ei saanut Alecia tuntemaan oloaan rauhalliseksi ja tyyneksi.

Mies käänsi katseensa ensimmäisen kerran toiseen vasta sitten kun kuuli tämän kysymyksen. Miksi kaikki kysyivät samaa? Aivan kuin se kysymys seuraisi häntä koko elämänsä ajan, vaikka eihän mies voinut siitä oikein syyttää ketään muuta kuin itseään, sillä hänhän se meikkasi itsensä sillä tavoin. Alec luultavasti oli ainoa joka meikkasi itsensä turpiinsa saaneelta henkilön näköiseksi ja ehkä siksi se herätti tuon useasti kysytyn kysymyksen muiden mieleen.
Tiedätkö, se ei ehkä olisi sinulle pahitteeksi. Yksi kunnon pamaus niin näkisit asiat eri tavalla, noin niin kuin yhdellä silmällä ymmärräthän?
Anken lempeä äänensävy ja sarkastiset sanat kuulostivat niin ristiriitaisilta keskenään, mutta nainen puhuikin lähes aina lempeällä äänensävyllä vaikka sanoista ei voinut sanoa samaa.
”Eeee…nnn”, Alec vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen sekä Ankelle että tuolle miehelle, osittain hermostuneena mutta myös hajamielisenä, sillä hänen katseensa oli kiinnittynyt piippuun joka toisella miehellä oli.
Oikeastaan Alec halusi vältellä toisen kasvoihin katsomista, tai oikeastaan hän ei olisi halunnut katsoa tuohon päin laisinkaan mutta eihän tuota piippua vain voinut olla huomaamatta.
Sinä et taida edes tietää mihin tuo on tarkoitettu, Alec kuuli Anken pilkkaavat sanat jotka kuulostivat myös vahingoniloisilta ja mies pudisteli aavistuksen päätään.
”Joo…”, Alec vastasi hajamielisesti ja yhtäkkiä hän tunsi itsensä siksi vanhaksi dementoituneeksi papaksi joksi häntä oli kutsuttu, etenkin kun kätensä tärisivät mutta se oli luonnollista miehelle.
Hyvä poika.