Camille Benedict Winthrop III

nippelitietoa:
- penis : 16 - 22 cm, läpimitta 5 cm
- pitää suuresti sihteerineitinsä seurasta
- pakkomielle; ajelee pakkomielteisesti kulmakarvansa, säärikarvansa, kainalokarvansa, (partakarvansa mitä niitä nyt kasvaa), nenäkarvansa ja intiimialueidensa karvoituksen
- pakkomielle; pesee hiuksensa päivittäin
- laktoosi-intolerantti
- omistaa lääkityksen mielenterveyden häiriöihinsä (lääkkeet otettava joka aamu. Tämä on sihteerineitien vastuulla samoin kuin seuraavakin;) ja lääkkeet laktoosi-intoleranssiinsa, mikäli siis joutuu syömään jotain vähälaktoosista tai laktoosipitoista
- kofeiini- ja nikotiiniriippuvainen


mielenterveyden häiriöt:
- skitsofrenia
- dissosiatiivinen pakkovaellus
- dissosiatiivinen muistinmenetys
- kaksisuuntainen mielialahäiriö (F30.1 Mania ilman psykoottisia oireita ja F32.0 Lievä masennusjakso)
- zoofilia eli eläinkohteinen seksuaalihäiriö

Los Angelesin uusi pormestari se vasta onkin mielenkiintoinen tapaus eikä miehen luonnetta ole kenenkään helppo sanoin selvittää. Pormestari on tavattava kasvokkain, mikäli tahtoo saada todellisen kuvan tämän mielenterveydestä, käytöksestä ja ulkonäöstä.

Skitsofrenian ja dissosiatiivisen pakkovaelluksen vuoksi hän kuvittelee olevansa joku toinen kuin todellinen itsensä. Pieni totuus pormestarista on se, että tämä on vuonna 2008 mielisairaalasta pakosalle päässyt, vakavia mielenterveysongelmia omaava mies, joka on viettänyt suurimman osan ajastaan mielisairaalasta toiseen matkustellen.
Ennen pakoonpääsyään hän kuvitteli olevansa Ranskan kuningas ja nimesi itsensä Benedict Winthrop III:nneksi. Sittemmin, vuoden 2010 lopulla hän kuitenkin marssi kaaoksen valtaan joutuneen Los Angelesin kaupungintaloon ja syrjäytti yksinkertaisilla, kerrassaan sekopäisillä puheillaan edellisen pormestarin, sai puolelleen valtavan kannatuksen jo osittain seonneilta kaupunkilaisilta ja joutui valitettavasti ilmoittamaan vanhemmilleen luopuvansa kruunusta, koska tämä surkea kaupunki tarvitsi aiempaa paremman pormestarin, ja Camille tiesi, että hänestä olisi pelastamaan Los Angeles.

Skitsofrenian tavanomaisista piirteistä voi löytää muutamia pormestariinkin sopivia. Sosiaalisen toimintakyvyn laskun ainoastaan yhdistettynä selkeämmin havaittaviin tarkkaavaisuuden ja keskittymisen ongelmiin. Camille on nimittäin usein hajamielinen ja saattaa unohtaa mitä oli aikeissa sanoa tai tehdä.
Näinpä hän saattaa singota kylpyammeestaan kesken vaahtokylvyn ja päättää lähtevänsä puhumaan kansalle eikä näin ollen tohkeissaan edes tiedosta alastomuuttaan. Tällaisten tilanteiden välttämiseksi pormestarilla on useita sihteerineitejä, joiden kenties tärkein tehtävä - pormestarin seksuaalisten halujen tyydyttämisen lisäksi - on pitää huolta siitä, että pormestari saa vaatteet ylleen vaahtokylvyn jälkeen eikä muutenkaan sinkoile sinne tänne ja jätä asioita kesken.


Äkkinäiset mielialan vaihtelut ovat myös skitsofrenian oireita ja niitä Camillella esiintyy myös, itse asiassa jopa hyvin tiheää tahtia. Tiedon käsittelyn, uuden oppimisen ja kielellisen muistin ongelmat ovat myös yksi pormestaria vaivaava skitsofreanian oire siinä missä silloin tällöin havaittavat harhaluulotkin.
Camille ei suinkaan ole itsetuhoinen tai masentunut, mutta osaa kyllä muutaman sekunnin sadasosan ajan vähintäänkin esittää sellainen olevansa - kunnes hänen keskittymisensä sinkoutuu jälleen toisaalle tai mielialansa vain muutoin muuttuu yhtä nopeasti kuin aiemminkin.
Pormestarilla on huomattu myös selvää kiihtyneisyyttä erinäisten asioiden suhteen ja sillä myös osittain selittyy hänen sinne tänne säntäilynsä. Sekin skitsofrenian aiheuttamana oireena siis.

Skitsofreniaan liittyvät harhaluulot liittyvät Camillen tapauksessa suurimmalti osin hänen kuviteltuun kuninkuuteensa ja puhtaaseen, kuninkaalliseen vereensä. Hän Los Angelesin pormestarina kuvittelee myös olevansa kuin Aleksander Suuri konsanaan.


Mikäli palataan dissosiatiiviseen pakkovaellukseen, se on kaiketi saanut alkunsa pormestarin menneisyydestä, siitä kuinka hän joutui pois kotoaan ja biologisten vanhempiensa luota. Suurin osa pormestarin uuden identiteetin kehittelemisestä johtuu juurikin dissosiatiivisesta pakkovaelluksesta.

Ja mikäli tämä ei vielä riitä, Camille kärsii myös kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, joka koostuu kahdesta eri jaksosta.


Kaikkien hienojen termien takana tämä tarkoittaa sitä, että potilaan - tässä tapauksessa siis itsensä pormestarin - mieliala kohoaa ja vaihtelee huolettomasta, lepsusta asenteeseta lähes hallitsemattomaan kiihtymykseen. Yhtenä hetkenä hän saattaa olla hyvin energinen, suorastaan yliaktiivinen, puhua sen minkä kerkeää ja vaikuttaa siltä kuin ei koskaan olisi unta tarvinnutkaan.
Tällaisena ajanjaksona - niin kauan kuin se nyt sitten kestääkään, kaiketi tässä tapauksessa parisen kymmentä minuuttia kerrallaan - Camille ei pysty keskittymään ja on herkkä häiriötekijöille. Tähän vaikuttavat voimistavasti myös aiemmin mainitut mielenterveyden häiriöt.

Kun itseluottamusta riittää, saattaa pormestari kuvitella hieman liikoja itsestään. Hänen ideansa ovat entistäkin pähkähullumpia ja hän vaikuttaa luottavan liikaa 'ah-niin-varmoihin-ja-nerokkaisiin' suunnitelmiinsa.
Camille saattaa tällöin käyttäytyä holtittomasta ja leikkiä uhkarohkeaa sankaria, joka on pelastamassa tilanteen kuin tilanteen. Ja on - tottakai - kuolematon.


Tällaisena ajanjaksona Camille on ahdistunut, mielialansa luonnollisestikin laskee, puhti hiipuu ja toimintakyky heikkenee. Tämä ei kuitenkaan paranna pormestarin keskittymiskykyä ja tuntuu imevän pois kaiken ilon ja kiinnostuksen.
Jo pelkkä nukkumaanmeno saattaa osoittautua ylivoimaiseksi ja rasittavaksi tehtäväksi. Uni on kevyttä ja Camille saattaa heräillä lukuisia kertoja yöllä.
Itseluottamus laskee lähestulkoon nollaan ja tällaisina ajanjaksoina Camille todentotta tarvitsee sihteerineitejään pitämään hänet pystyssä - lähestulkoon kirjaimellisesti - ja piristämään hänen surkeaa oloaan.

Aamuisin tämän vaiheen Camillen tapauksessa eritoten huomaa, sillä hän on kärttyinen - siinä missä yleensä ponkaisisi virkeänä ylös sängystä - ja jo ennen sitäkin sen voi yöllä heräilyn lisäksi havaita rauhattomuutena.
Useimmiten tällaisissa tilanteissa edes seksi ei saa miestä piristymään sen vähänkään vertaa. Itse asiassa on todennäköistä, ettei mies edes jaksa virittyä moiseen tunnelmaan masennusjaksonsa aikana.

Pormestarilla on myös oman, kaikkiruokaisen seksuaalisen suuntautumisensa lisäksi eläinkohteinen seksuaalihäiriö. Hän nimittäin tuntee vetoa myös eläimiin ja tutkailee usein kiinnostuneena lemmikkikanejaan hieman tarkemmin.
Varsinaista seksiä hän ei eläinten kanssa ole harrastanut, muttei ole kyennyt kieltämään sitä, etteikö se kenties olisi käynyt hänen mielessään - tai etteikö hän sitä olisi halunnut. Sihteerineidit onneksi pitävät pormestarin kiireessä tällaisten asioiden suhteen, joten sen suuremmalta hämmingiltä on vältytty.


Mikäli koetetaan tarkastella pormestaria näistä mielenterveyden häiriöistä välittämättä, miestä, joka piilottelee niiden takana, saadaan todeta, ettei sellaista miestä olekaan. Camillen mielenterveyden häiriöt ovat hänen luonteensa kannettelevat kulmakivet, ilman niitä häntä ei voi edes tarkastella, koska on mahdotonta päätellä, millainen hän olisi ilman niitä.

Muutamista luonteenpiirteistä voisin kuitenkin kertoa. Osittain mielenterveyden häiriöidensä vuoksi Camillen ajatukset käyvät varsin hitaasti hiemankaan monimutkaisempia asioita kohdatessa ja mikäli nuo asiat joku hänelle esittää. Omasta mielestään Camille on vielä suhteellisen hyvin perillä, joskaan muista ei voi sanoa samaa hänen suhteensa.
Camille ei myöskään aina tajua loukkaantua asioista, jotka siten otettaviksi on tarkoitettu. Hän ei välttämättä ymmärrä niitä tai ei muuten vain piittaa niistä. Kunhan naureskelee itsekseen loukatuksi tullessaan.

Camillella on myös paha tapa suhtautua kaikkeen huumorilla. Tietysti jos hänellä sattuu olemaan masennusjakso meneillään - tai jos joku syö hänen lakritsijäätelönsä - hän ei iloitse, mutta noin yleensä hän suhtautuu asioihin varsin huolettomasti ja keskittyy pääosin hauskanpitoon.
Pormestari onkin varsin kuuluisa naisseikkailuistaan - vaikka toki hän on seikkaillut miesten kanssa myös.

Camillella on omat, hullunkuriset päähänpistonsa ja koska hän on kaupungin pormestari - ainoastaan siksi, että sattui astumaan oikealla hetkellä kaupungintaloon ja sai sekopäiden suosion puolelleen järjettömillä sanoillaan - nuo päähänpistot yleensä myös toteutetaan - ellei joku sihteeneideistä saa puhuttua pormestaria unohtamaan suunnitelmansa, tai vaihtoehtoisesti anna hänelle jotain muuta ajateltavaa.
Onhan tiedossa, ettei pormestari osaa keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa ja unohtelee helposti niin vähäpätöisiä kuin tärkeitäkin asioita.

Camillella on muutamia ystäviä, mutta tuttuja sitäkin enemmän - ja kukas nyt ei tahtoisi kaveerata pormestarin kanssa. Hänen taustoistaan tietää vain harva - joskin sihteerineitosistaan ne muutamat luotettavat (neitojahan on yhteensä 10 kappaletta tällä hetkellä), joiden tietouteen hänen menneisyytensä ja mielenterveytensä tila oli pakko ilmoittaa, jotta nämä voisivat estää häntä tekemästä typeryyksiä.
Tässä auttoi pormestarin entinen mielisairaalaystävä, joka sittemmin on tämän neuvonantajan virassa - ja yhtälailla kuvittelee olevansa kaikkea muuta kuin mitä on - nimittäin mies kuvittelee olevansa psykologi ja terapeutti.


Camille on mielenkiintoinen tapaus myös ulkonäöllisesti. Ensimmäisenä huomio kenties kiinnittyy hänen pituuteensa, josta on ollut hänelle niin haittaa kuin hyötyäkin, mutta sittemmin enemmän hyötyä kuin haittaa.
Hän on vartaloltaan sopusuhtainen eikä juuri harjoita lihaksiaan saatikka sitten harrasta mitään kuntoaan kohentavaa. Selkänsä - ja lihaksensa muutoinkin - ovat usein jumissa, jolloin pormestari voi yksinkertaisesti kutsua jonkun sihteerineideistään hieromaan jäsenensä kuntoon.

Kasvonpiirteiltään Camille on mieheksi varsin kaunis. Hänellä on kaulaa kohden varsin voimakkaasti levenevä leukaluu, mutta toisaalta se ei tee hänen leuastaan suurta, mutta antaa hänen kasvoilleen kauniin perustan.
Kaulansa on suhteellisen pitkä ja ihonsa usein lähestulkoon epäinhimillisen vaalea. Kesäisin pormestarin poskilta voi bongata kymmeniä, tummanruskeita pisamia.

Ensimmäisena Camillen kasvoista usein - jos ei oteta lukuun mahdollisia suurehkoja aurinkolaseja, suuria silinterihattuja ja muita häiritseviä ja näköä puoleensa vetäviä asusteita - pomppaavat esiin miehen paksut, pehmeiltä jo näyttävätkin huulet. Luonnolliselta väriltään hailakantummanpunaiset huulet pitävät takanaan - luonnollisestikin - kaksi riviä valkoisia, pormestarin tapauksessa ei sen erikoisemman näköisiä hampaita.
Nenänsä kyömy ei riitä pilaamaan Camillen ensivaikutelmaa ja hänen pitkien, tuuheiden ripsien reunustamat silmänsä tekevät usein nenänsä vähäisetkin ulkonäköön vaikutusyritykset täysin turhiksi. Nuo suurehkot, vaikkakin väritykseltään tylsän hailakanvihreät, silmät kertovat elämänkokemuksesta, jota vasta 33-vuotiaalla pormestarilla on yllättävän paljon, mutta samalla ne jättävät niin paljon kertomatta.

Camille pukeutuu usein mitä erikoisimmin tavoin. Hänellä on kaupungintalossaan suuri vaatekaappi täynnä erilaisia vaatteita, joita yhdistellä keskenään ja toinen vaatekaapillinen erilaisia asusteita, joita pitää vaatteiden kera.
Kengät on myös sijoitettu erilliseen, vaatekaappia muistuttavaan huoneeseen, sillä kenkiäkin pormestarilla on monia kymmeniä pareja.

Camille on mies, joka kaikista mielenterveysongelmistaan huolimatta tahtoo tehdä loistavan ensivaikutelman. Loistavalla tarkoitetaan joko vaikuttavaa, pelottavaa tai kaunista. Kaikki kolme kuitenkin kertovat omalla tavallaan hänen johtajuudestaan ja ikään kuin myös 'paremmuudestaan', vaikka Camille laskeekin itsensä usein muiden kaupunkilaisten tasolle ja viettää aikaa näiden kanssa, mikä onkin saanut kaupunkilaiset vakuuttumaan hänen mahtavuudestaan ja välittämisestään.

Camille joutuu teetättämään suurimman osan vaatteistaan, onhan hän suhteellisen pitkä. Kengänkokonsa kaikesta huolimatta on vaivaiset 41.
Tietysti pormestarilla on niitä päiviä, joina ulkonäkönsä ei jaksaisi pätkän vertaa kiinnostaa. Usein tuollaisina päivinä hän pysyttelee sisällä, mutta saattaa poikkeustapauksissa näyttäytyä myös ulkona. Onhan jokaisella huonot hiuspäivänsä ja vastaavat.

Meikkiä Camille käyttää, mutta - kiitos hänen sirojen kasvonpiirteidensä - se ei vie hänen vakuuttavuuttaan, vaikka antaakin hänestä varsin naisellisen kuvan. Pormestari kyllä itse osaa kuitenkin tarvittaessa käyttäytyä sen verran miehisesti, että kaikki luulotkin naisellisuudesta katoavat sen sileän tien.
Ja mies kyllä pitää huolta maineestaan jos jostakin - ulkonäkönsä lisäksi tietenkin.

Camille värjää luonnostaan tummanruskeita hiuksiaan mustiksi - joskus niistä saattaa bongata muun muassa kirkkaanpunaisia (tai blondeja) raitoja. Hiuksensa ovat varsin tuuheat ja ylettyvät parhaimmillaan hänen nänniensä kohdille, eli hieman yli puolen välin matkattaessa miehen hartioista kyynärpäihin.
Kerroksittain leikatuista hiuksistaan Camille pitää myös huolta ja pesee ne päivittäin - mikä karvojen ajelun ohella on yksi hänen pakkomielteistään.


Perhe:
- isä Keith
- äiti Jeanne
- isoveli Farrell (3 vuotta vanhempi)
- isosisko Luna (5 vuotta vanhempi)


Camille syntyi 1.1.1978 ja näin ollen juuri ja juuri vuoden 1978 puolella. Hän sai nimekseen Toby - ja sittemmin äitinsä sukunimen - Hartley. Tuolloin vanhempansa asuivat yhä samassa taloudessa ja olivat onnellisesti naimisissa. Kolmannen lapsen, eli Camillen, syntymän jälkeen tuota onnea jatkui vielä viitisen vuotta. Tuon ajan Camille vietti suurimmaksi osin kolme vuotta itseään vanhemman isoveljensä kanssa.
Isosiskonsa oli äidin ja isän pikkuprinsessa ja näin ollen katsoi olevansa perheen poikien yläpuolella perheen arvoasteikolla. Sisko vietti aikaa ympärilleen keräämiensä ystävien kera ja Camillen täytettyä viisi - siinä missä veljensä oli tuolloin kahdeksanvuotias ja siskonsa kymmenvuotias - siskonsa oli murtua, kun vanhemmat päättivät avioerosta ja perhe jakautui kahteen osaan. Isä Keith tahtoi itselleen vanhimman poikansa, kaiketi tämä tällaisessa tilanteessa piti vanhinta poikaansa ikään kuin sukunsa perijänä ja näin ollen lapsistaan tärkeimpänä.
Muuttaessaan äitinsä ja isosiskonsa kanssa kauas kotoa Camille tunsi olonsa epätoivoiseksi ja auttamattoman yksinäiseksi. Tämä muutto, kodista ja eritoten veljestä eroon joutuminen aiheuttivat aika piakkoin pojalle dissosiatiivisesta pakkovaelluksesta kertovia oireita, joita äitinsä ei kuitenkaan osannut tulkita kuin poikansa typeryydeksi. Kuritusta oli siis luvassa, kuvittelihan poika olevansa Ranskan perijä, kuninkaan vanhin - ja ainoa - poika.

Elämä jatkui tällä tavoin useita vuosia. Camille sulkeutui omiin oloihinsa äitinsä piestessä poikaansa joka kerta, kun tämä hypähti keittiön pöydälle peitto harteilleen solmittuna julistamaan Ranskan rauhaa ja kuninkuutensa alun juhlaa. Isosiskonsa oli yhä äidin pikkuprinsessa, vaikka olikin tuolloin jo kuusitoistavuotias ja mielessään Camille hautoi murhaavansa prinsessan ja kuningattaren näiden vuoteisiin saadakseen kruunun ja päätäntävallan itselleen.
Nuoruutensa Camille vietti siis aika tavalla aggressiivisissa mietteissä ja kun hän lopulta jäi eräänä yönä äidilleen kiinni sisarensa vuoteen viereltä keittiöveitsi kädessään, sai Jeanne viimein tarpeekseen.
Tuossa vaiheessa 15-vuotias Camille kärsi jo skitsofreniasta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä alkujaan saamansa dissosiatiivisen pakkovaelluksen lisäksi. Kun poika roijattiin lääkärin puheille, tämä vähätteli pojan ongelmia ja määräsi tälle kevyen lääkityksen - ja vieläpä aivan väärään vaivaan. Äiti Jeanne oli kuitenkin saanut tarpeekseen ja kun pojalla ei muka ongelmia ollut, tämä päätti yksinkertaisesti luopua pojastaan ja antoi tämän adoptoitavaksi. Isällään ei tässä tilanteessa enää juuri vaikutusvaltaa ollut ja kun äidillä oli oma pikkuprinsessansa ja isällä suvunperijänsä, ei nuorimmaisella pojalla tuntunut olevaan enää kummallekaan väliä. Ja vaikka Camille näkikin äitinsä kyyneleet tämän lähettäessä hänet pois luotaan, ei hän kyennyt pitämään tätä enää ihmismäisenä, hänestä todella välittävänä henkilönä. Camille sijoitettiin väliaikaisesti - ja todellisuudessa 'pysyvästi', koska poika oli jo lähellä täysi-ikäisyyttä - perhekotiin.


Camille kuvitteli yhä olevansa Ranskan kuninkaan vanhin ja ainoa poika, jonka tämän ilkeä äitipuoli oli päättänyt lähettää pois valtakunnasta, joka hänen oli ollut tarkoitus periä ja näin ollen Camille koetti jatkuvasti paeta perhekodista, onnistuenkin siinä useammin kuin kerran. Hänet kuitenkin saatiin aina kiinni bussiasemalla tai jo ennen sitä.
Perhekodin pitäjät kyllä huomasivat myös pian, ettei poika ollut ihan kuka tahansa. Pojan mieliala vaihteli jo tuolloin voimakkaasti ääripäästä toiseen siinä missä prinssipuheet jatkuivat. Tässä vaiheessa poika lähetettiin uudestaan lääkärin vastaanotolle, tällä kertaa tätä tarkasteltiin tarkemmin ja todettiin pian, ettei pojalla ollut kaikki kunnossa.
Tarkemmissa tutkimuksissa, mielenterveyshäiriöihin perehtyneiden asiantuntijoiden pojan tutkittua, selvisivät pääpiirteittäin kaikki poikaa vaivaavat ongelmat ja tämä jouduttiin lähettämään mielisairaalaan alle kahdenkymmenen vuoden ikäisenä.

Camille kuitenkin piti uudesta valtakunnastaan, vaikka uudet alamaisensa olivatkin päättäneet syöttää hänelle lääkkeitä ja valvoa hänen jokaista liikettään, mutta toki nämä olivat huolestuneita prinssistään. Iso-Britanniassa koko ikänsä viettänyt Camille siirrettiin 25 vuoden ikäisenä Los Angelesiin, Yhdysvaltoihin, uuteen, vasta avattuun, juuri skitsofreniaa kärsiviin perehtyneeseen 'mielisairaalaan'.
Tuolla Camille aloitti jälleen uuden kuningaskuntansa pystytyksen, mutta pääsi pakenemaan kesällä 2008. Asiat olivat muuttuneet jo vuodesta 2005 lähtien, kun Los Angeles sai ylleen tuon oudon 'kirouksen', joka sai aluksi vain muutamat ihmiset sekoamaan. Myös Camillen tuolloinen hoitaja sekosi vuoden 2008 kesäkuussa ja näin mies pääsi pakenemaan noin 30-vuotiaana.
Hän vietti muutaman vuoden siellä täällä Losa Angelesissa, katsellen kuinka ihmiset sekosivat, eläen niillä rahoilla, joita sattui löytämään. Noina aikoina se ei kuitenkaan ollut lainkaan hankalaa, eiväthän ihmiset vahtineet kunnolla lompakoitaan ja jo seonneet ihmiset saattoivat heitellä rahojaan ympäriinsä, niitä suorastaan muille jakaen ja tyrkyttäen. Täytyi vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.


Vuoden 2010 puolella vampyyrit, keijut, langenneet enkelit ja kyborgit - niin vähän kuin niitä nyt onkin - löysivät tiensä Los Angelesiin, joka oli jo kokonaisuudessaankin kuin hullujen huone. Taivas vaihteli jo väriään ja rakennuksien sisällä portaat eivät millään tahtoneet pysyä aloillaan.
Camille katsoi tilaisuutensa tulleen ja täytettyään 33 vuotta 1.1.2011, hän marssi kaupungintalolle, etsi tiensä pormestarin huoneeseen - se tosin vei kymmenisen tuntia, koska portaat ja huoneet vaihtoivat yhtenään paikkaansa ja Camille löysi useammin kuin kerran itsensä jälleen ulko-ovelta pormestarin työhuoneen sijaan. Pormestarin löytäessään hän määräsi tämän luovuttamaan paikkansa hänelle.
Pormestari oli vielä kutakuinkin järjissään ja hädissään kaupungin kokemasta muutoksesta. Camille sai puhuttua pormestarin virkamiehet ja vartijat puolelleen ja näin entinen pormestari lensi suinpäin ulos kaupungintalosta uuden pormestarin astuessa virkaan.

Camille palkkasi itselleen lukuisia sihteerineitejä - suurimmaksi osin näiden viehättävää ulkonäköä arvioiden - ja piti pienen puheen kansalle ensimmäisenä päivänään kaupungin uutena pormestarina. Hän sai osin sekopäisen kansan oitis puolelleen ja näin ollen asettui kaupungintalon ylimmäisissä kerroksissa sijaitsevaan asuntoon asumaan sihteerineitiensä kera.
Nykyisin pormestarin mielenterveys on kärsinyt entisestään, muttei se tunnu kansaa häiritsevän. Mikä nyt todellisuudessa olisikaan mukavampaa kuin pormestari, jolla on huumorintajua ja joka tekee järjettömyyksiä?